Aamulla
yhdeksän aikaan olimme perillä satamaväylän suulla ja valmiina aloittamaan
lähestymisen. Oppaiden mukaan väylä on mahdollinen alle 2 metrin syväyksen
aluksille. Meillä syväys on noin 1,8 metriä. Olimme liikkeellä laskuveden aikaa,
mutta koska taulukot antoivat tämän päivän laskuvedelle +0,3 ja nousuvedelle
+0,6, niin arvelin, että sisääntulon ei pitäisi olla ongelma.
Toisin
kuitenkin kävi. Väylän matalimmalla osuudella olimme jatkuvasti pohjassa kiinni.
Välillä kynnimme pohjaan kölillämme uraa hiekkaan. Pisimmän jakson olimme
yhdessä kohden jumissa tunnin verran ja irti emme tahtoneet päästä, vaikka
nostimme purjeet ja kallistimme venettä. Lopulta kuitenkin pääsimme eteenpäin.
Onkohan siellä kölin alaosassa enää ollenkaan pohjamaaleja jäljellä?
Eteenpäin
oli jatkettava, koska kääntyminen takaisin 12 metriä kapealla väylällä olisi
mielestäni ollut vielä huonompi vaihtoehto.Täällä sitä nyt ollaan Cookin saarten
Aratungan satamassa Aitutakin atollilla. Arvoitus on, miten sitten joskus
selvitämme tiemme täältä ulos.
Jälleen
kerran tuli kantapään kautta opittua, että Pilot Guide oppaiden infoon ei
kannata liiaksi luottaa. Nytkin meillä oli kolmen eri lähteen antamaa tietoa,
mutta aivan ilmeistä on, että ne lainaavat toisiaan ja samat epätarkkuudet
toistuvat siksi niissä kaikissa.
Sisään
kirjoittautumisen olisi pitänyt oppaiden mukaan onnistua lauantaina, mutta
näyttää siltä, että se jää maanantaiksi. Emme anna tämän asian häiritä ja
näyttää siltä, että täällä asiaan ei suhtauduta kovin pilkun tarkasti, joten
olemme ”laittomasti” täällä turisteina
viikonlopun.