Yöaikana tuuli voimistus ja olimme aamulla aikamoisessa keinutuksessa, mutta ankkuri tuntui pitävän hyvin. Tuuli ei ollut Bounty Bayssä kovin voimakas, mutta aallot löysivät sinne hyvin tiensä. Kuulimme VHF:stä, miten hollantilainen rahtialus Dijksgracht otti yhteyttä saarelaisiin ja ehdotti elintarvikkeiden vaihtoa hedelmiin ja muihin saaren antimiin.

Saarella syntyi vipinää. Saarelaisilla oli tunti aikaa kerätä tuotteensa. Ja tunnin päästä rahtilaiva laski lekansa aivan meidän viereemme ja saarelta tuli long boat`illa tusinan verran ihmisiä tuotteidensa kanssa laivan kylkeen ja heidät nostettiin laivalle tekemään vaihtokauppaa.

Pitcairn on sopivasti isoympyräreitillä mentäessä Panamasta Uuteen Seelantiin ja joskus seitkytluvulla rahtilaivoja pysähtyi viikoittain täydentämään ruokavarastoja saarella, tänä päivänä ehkä enää kuukausittain. Laivojen aikataulut ovat niin tiukkoja nykymaailman aikaan.

Tälläkin kertaa pääsyy vierailuun taisi olla hollantilaisen kipparin halu vierailla tällä kuuluisalla saarella. Laivan kansi oli muuten täynnä erilaisia hienoja moottoriveneitä huvikäyttöön. Veneet olivat matkalla Uuden Seelannin ja Australian veneilijöille.

Vierailun jälkeen saaren keskustorilla oli sitten iltapäivällä kokoontuminen, jossa saarelaiset jakoivat saalistaan. Ennen sitä yhdeltätoista oli lauantain jumalanpalvelus, johon mekin osallistuimme. Saarelaiset ovat seitsemännen päivän adventisteja, ja lauantai on heille pyhäpäivä. Näinhän se Raamatun mukaan on, että sapatti on lauantaina. En usko, että asialla on suurempaa merkitystä, mutta vähän ihmetyttää se, että mikseivät kaikki kirjaimellisesti Raamattuun uskovat vietä sapattia lauantaina.

Saari on ollut varsin uskonnollinen. Aikoinaan tänne tuli 15 miestä, joista yhdeksän oli kapinallisia ja kuusi polynesialaisia. Osa miehistä oli juoppoja ja löyhiä moraaliltaan. Kun yksi heistä raiskasi polynesialaisen miehen vaimon, syttyi sisällissota, jossa ensin lahdattiin puolet valkoisista ja sitten polynesialaiset. Jäljellejääneistä yksi teki itsemurhan ja yksi tapettiin, koska hän alkoi olla vaarallinen muille. Kahdeksan vuoden kuluttua saarella oli enää kaksi miestä, joista toinen kuoli pian sairauteen, sekä yksitoista naista ja 23 lasta.

Ainoa jäljelle jäänyt mies oli John Adams. Hän oli jo Christian Fletcherin kanssa tutkiskellut Raamattua ja alkoi nyt toden teolla paneutua asiaan. Hänestä tuli saaren hengellinen johtaja ja hän koulutti Fletcherin Thursday October pojan seuraajakseen, joka sitten Raamattua tutkittuaan tuli siihen tulokseen, että lauantai on oikea pyhäpäivän paikka. Myöhemmin he sitten kuulivat, että Seventh Day Adventist Church on samoilla linjoilla ja liittyivät tähän kirkkokuntaan. Nykyisin tällä viitisen kilometriä pitkällä ja pari leveällä saarella asustaa 60 ihmistä. Lapsia on kymmenen. Saaren koko historia ei kuitenkaan mahdu tämän blogin raameihin.

 Iltapäivällä tuuli voimistus ja kääntyi meille epäedullisempaan suuntaan kohti itää. Nousu kumiveneestä kannelle vaati jo akrobaattitemppuja. Siirryimme ankkuriin saaren pohjoiskärjen länsipuolelle.