Kaunis vappusunnuntai oli takana. Maanantaina pikkutunneilla alkoi tulla trooppisia sadekuuroja. Pieni kannenpesu on aina välillä tervetullut, mutta mieluiten päiväsaikaan. Ja purjehduksen kannalta ne ovat kiusankappaleita: välillä tuuli tyyntyy kokonaan ja sitten se onkin pian jo 15 m/s, joskus myös yllättävästä suunnasta. Maanantaipäivänä tuuli sitten heikkeni, mutta vanha maininki tuli eri suunnasta kuin tuuli, ei tämäkään niitä parhaita vaihtoehtoja purjehdukselle: purjeet paukuttavat ikävästi, kun iso aalto heiluttaa venettä ja kevyt tuuli ei jaksa pitää niitä vedossa. Illaksi tilanne onneksi parani. Lähipäivien sääennusteet lupaavat lisäksi vaihtelevia tuulia ja osan aikaa navakkaa vastaista. Tällä legillä päivät eivät ole olleet toistensa kaltaisia.

Jossain määrin minulle on selvinnyt, ketkä lukevat blogiamme. Joitakin tuttaviamme, joiden luulisi vaikka vain yhteisen purjehdusharrastuksemme takia olevan kiinnostuneita, asia ei voisi vähemmän kiinnostaa. Niiiin, ja sitten tietysti saattaa olla sellaisia, joita joutavanpäiväiset mielipiteeni eivät kiinnosta, koska he tietävät, miten asiat oikeasti ovat (pitäisiköhän vähän sensuroida kirjoituksiani?).  Sitten taas on sellaisia lukijoita, joiden ei oikeastaan ajatellut edes olevan kiinnostuneita, ja ihmisiä, joita tuskin edes tuntee, sellaisiakin, joita ei tunne. Laittakaa muuten sähköpostia tulemaan osoitteeseen (valentina {CHANGE TO AT} mailasail {DOT} com), jos tulee jotain kommentoitavaa mieleen. On aina kiva saada viestejä.

Yksi yllättävistä lukijoista on isäni jo hyvän matkaa yli yhdeksänkymmentävuotias serkku Kaliforniasta, Helen Karjala. Terveisiä vaan Kaliforniaan! Muistan vielä elävästi, kun lähes neljäkymmentä vuotta sitten 18 vuotiaana vierailin siellä. Olen aiemminkin huomannut, että seniorit Yhdysvalloissa seuraavat paljon vireämmin aikaansa kuin meillä Suomessa, jossa sähköpostin ja netin käyttäminen on harvinaista jopa vasta vähän yli seitsemänkymmenvuotiaiden keskuudessa.

Olenkin ajatellut seuraavana projektina lähteä tutustumaan uudelleen U.S.A:han ja katsomaan, paljonko maa on puolessa vuosisadassa muuttunut. Helinä ei vielä ole suostuneet ajatukseeni, että ostamme moottoripyörän ja lähdemme kiertelemään Villiälänttä.

Pitänee esitellä asioita taas vähän varovaisemmin. Kun ostimme veneemme, en ihan heti ryhtynyt kertomaan, minne olin ajatellut lähteä. Kun ensimmäisenä kesänä suuntasimme Norjaan, muistan, kun Ahvenanmerta ylittäessä mukavassa myötäisessä mietimme, että kai sen spinnun uskaltaa nostaa ylös avomerelläkin. Aika paljon asioista joutui kuitenkin ottamaan selvää, ennen kuin tänne asti ehdimme.

Itse olen järkeillyt niin, että havereita sattuu yhtä hyvin kotivesillä kuin vieraillakin. Tietysti sitä enemmän tulee vaikeita tilanteita eteen, mitä enemmän on liikenteessä. Esim. kymmenen tuhannen vuosimailin aikana ehtii tapahtua kymmenen kertaa enemmän kuin tuhannen mailin kesäpurjehduksella. Turvallisinta olisi, jos vene olisi pukilla. Tosin tiedän yhden tapauksen, jossa omistaja telakalla tippui veneensä kannelta maahan ja loukkaantui pahasti. Tapaus ei liene ainoa laatuaan. Veteen polskahtaisi pehmeämmin.