26:20.50S 120:41.50W

Valentina
Mon 2 May 2011 02:14

Vappupäivä on ollut harvinaisen aurinkoinen ja kaunis. Matkaamme spiiratuilla jennillä ja kutterilla myötätuulessa kuutta solmua.

Pääsiäissaaren ihmeestä ei minulle päällimäisenä jäänyt mieleen patsaat vaan se, miten uudisasukkaat saapuivat saarelle. Thor Heyerdahlin teoria asukkaiden tulosta Amerikan suunnalta voitanee nykytietämyksen mukaan sulkea pois. Arkeologinen, antropologinen ja geneettinen aineisto ei tue sitä. Joitain pieniä viittauksia mahdollisiin vaikutteisiin Amerikan suunnalta on olemassa, mutta todennäköisempää on, että Polynesialaiset ovat käyneet siellä kuin päinvastoin. Amerikan intiaanit eivät olleet merenkulkijoita toisin kuin polynesialaiset.

Lännessä lähimmät saaret ovat parin tuhannen kilometrin päässä. Asukkaiden arvellaan kuitenkin tulleen Marquises saarilta, jonne on vielä melkein tuplaten pidempi matka. Vallitsevat tuulet ovat kaakon puoleisia ympäri vuoden. On siinä pojilla ollut melomista. Kai näissä kanooteissa jotain apupurjeitakin käytettiin, mutta epäilen niiden suorituskykyä, kun tuo tekstiilituotanto oli kaislahameiden tasolla.

Kun on riittävästi melojia, niin kanootti liikkuu aika rivakasti. Mutta mahtaa nestehukkakin olla aikamoinen. Matkassa on täytynyt olla isot juomavarat. Joku väitti, että kookospähkinästä saa tehtyä myös hyvän vesileilin. Lastiin kun laskee juomaveden ja ruuan lisäksi vaimot, lapset, mahdolliset kotieläimet ja hyötykasvit sekä muun omaisuuden, niin painoa on muuten kevyesti rakennetulle katamaraanikanootille tullut.

Teknisenä suorituksena voi vielä jotenkin ymmärtää aluksen liikuttelun laajalla säteellä, mutta navigointi on aika mysteeri. Ei ollut käytössä mitään kompassia ja karttoja. Merivirratkin ovat oma vaikeasti ennakoitava elementtinsä. Ja Pääsiäissaartakaan ei näy kuin valoisaan aikaan, jos reitti sattuu 30-40 mailin säteelle.

Asiaa selitetään tähtien perusteella navigoinnilla ja se kai ainoa vaihtoehto. Nykyisin sekstantilla paikallistetaan alus yleensä keskipäivän auringon mittauksen perusteella. Periaatteessa aluksen voi paikallistaa myös planeettojen ja tähtien avulla. Tämä kuitenkin edellyttää, että käytössä on paksu taulukkokirja, tarkka sekstantti sekä kellonaika. Alkuasukkailla ei ollut mitään näistä ja perimätietokin kulki suullisesti välitettynä. Jotakin lisätietoa pitäisi olla, ennen kuin tätä teoriaa voi pitää uskottavana.

Historia on täynnä ihmeellisyyksiä. Ehkä nykyihminen ei edusta kehityksen huippua. Mahdollisesti esi-isämme olivat niin hengen kuin ruumiinlahjoiltaan meitä edellä.