Sen
jälkeen kun Valdiviasta lähdimme emme yhtä rahtilaivaa lukuun ottamatta ole
Robinson Crusoe saaren ja Pääsiäissaaren ulkopuolella nähneet mitään elonmerkkiä
paitsi muutamia harvoja lintuja. Mutta tänään ilmeisesti olemme saapuneet
lentokalavyöhykkeelle. Päivällä kannellemme laskeutui seitsemän kalan parvi,
yksi niistä tuli kutsumatta sisään pentteriin asti.
Yleensä ne jäävät kannelle hetkeksi sätkimään ja sitten kuolevat,
jättäen ympärilleen suomuja. Kummallisia kaloja: tulevat pyytämättä veneeseen,
suomustavat itsensä ja jopa pyrkivät paistinpannuun. Minun puolestani saisivat
kyllä jättää lentämisen linnuille, jotka sentään osaavat sen.
Tuulet
ovat edelleen tyyntyneet ja ovat nyt täysmyötäisiä. Tänään puolilta päivin
nostimme ylös twistelerin ja sillä olemme edenneet viittä solmua kirkkaassa
auringonpaisteessa. Ainoa
käyttökelpoinen purjeemme tässä tilanteessa.
Robinson Crusoe saaren jälkeen meitä on kiusannut koilliseen
suuntautuva merivirta. Olemme menettäneet sen seurauksena muutamasta
kymmenyksestä yli puoleen solmuun vauhtia ja kokonaisuudessaan kymmeniä
merimaileja. Nyt virta näyttäisi kääntyneen pohjoiseen ja jopa hivenen länteen.
Saamme siitä välillä jo karvan verran lisävauhtia.
Juuri
nyt kun olen ottamassa säätietoja ja lähettämässä tätä sähköpostia veneemme
lipuu kohti kaunista auringonlaskua.