Matka
länteen on jatkunut. Tuuliperäsin ohjaa suurin piirtein oikeaan suuntaan.
Jokaisen pikku suunnanmuutoksen takia ei jaksa lähteä uudelleen säätämään
tuuliperäsintä ja purjeita. Eilen sadekuurot niihin liittyvine tuulineen tekivät
säästä epävakaamman. Tänään saderintamia on ollut vähemmän ja tuulet
heikentyneet, mutta illaksi näyttää sadepilviä jälleen kerääntyvän
horisonttiin.
Kiitoksia lukijoille jääkaappia koskevasta palautteesta. Kun
tarkistimme ja puhdistimme kompressorin vieressä olevaa lauhdittimen kennostoa,
niin havaitsimme, että tuuletin ei pyöri. Yksinkertainen sähkökontaktivika
liittimissä. Nyt jääkaappi taas toimii, mutta saisi silti toimia paremmin.
Lämpötila boxissa on 14 astetta ja siitä huolimatta jääkaappi on suuren osan
aikaa päällä ja haukkaa virtaa. Ei se koskaan tropiikissa mikään tehopakkaus ole
ollut, mutta mielestäni toiminut sentään vähän paremmin. Ja nyt vasta olemme
subtrooppisessa vyöhykkeessä. Ilman ja veden lämpötila on noin 23 astetta.
Päivisin, jos aurinko paistaa, lämpötila on sisällä muutaman asteen enemmän,
koska luukkuja voi pitää vain rajoitetusti auki, sillä aallot aina välistä
huuhtelevat kantta.
Miten
siellä Suomessa hallitusneuvottelut ovat lähteneet käyntiin? Laittakaa
sähköpostilla vähän tietoja. Olisi ollut kiva olla Suomessa seuraamassa
tilannetta, kun vaihteeksi tapahtuu jotain.
En
silti usko, että itse politiikkaan tulee kovin paljon muutoksia. Vaikka
persuilla olisi eduskunnassa enemmistö, niin Suomi pysyy EU:ssa ja eurossa ja
joutuu sopeutumaan muun Euroopan päätöksiin. Siinä ei Soinin uhoamiset auta. Se
onkin vähän eri taito kerätä ääniä ja tehdä viisasta politiikkaa. Soinilla ei
vielä jälkimmäisestä osaamisesta ole mitään näyttöä … ja vähän epäilen, että ei
taida tullakaan.
Suomen
jatkosodan politiikkaa kuvailtiin ajopuuteorialla. Se taitaa olla
nykytilanteeseen vielä paremmin sopiva vertaus. Suomi on virran vietävänä ja
poliittinen johto voi vain väistellä pahimpia kuohuja ja kiviä. Talouden ja
kulttuurin kansainvälistyminen ja integraatio on tämä valtavirta, jonka ehdoilla
eletään.