Odottamamme tyvenen keskus näyttäisi tämän hetkisten ennusteiden
mukaan menevän eteläpuoleltamme ja antaisi meille kevyitä myötäisiä tuulia.
Päivällä tuuli heikkenikin, ja kaivoimme esiin salaisen aseemme,
twistlerpurjeemme. Sillä mennään vielä kivasti eteenpäin, vaikka myötätuuli
olisi kummoinen. Suurin urakka on sen nostaminen. Säätököysiä meillä on
kymmenen. Mutta kun se on ylhäällä, on se vaivaton purje. Vaikka ei tietysti
mikään purje pidä yhdistelmästä kevyt tuuli ja aallokko, mikä nyt illalla on
tilanne. Aallon heijaava vaikutus suhteellisen tuuleen on aivan liian iso. Mutta
spinnun käyttäminen näissä oloissa olisi aika mahdotonta.
Saa
nähdä, mihin suuntaan kansakunta Suomi purjehtii tulevaisuudessa. Tällä kertaa
ne olivat persut, jotka ottivat veret seisauttavan vaalivoiton. Kiva, että
politiikan rintamalla ei ole tylsää. Tulee varmaan värikkäät
hallitusneuvottelut.
Itse
ajattelisin, että persut, kepulaiset ja demarit voisivat muodostaa
hallituskoalition. Tässä olisi valmiina taantumuksen triumfiraatti, jossa
kaikilla olisi yhteisenä tavoitteena viedä kehitystä kohti
menneisyyttä.
Kansakunta Suomi saattaa olla enemmän vedenjakajalla kuin
arvaammekaan. Toisaalta on voimakas taloudellinen ja poliittinenkin trendi
kansainvälistymiseen. Voi olla että edes tämä triumfiraatti ei pystyisi
taistelemaan sitä vastaan. Toisaalta taas kansan syvät rivit ovat puhuneet ja ne
kaipaavat turvalliseen menneisyyteen.
Tämä saattaisi olla ihan hyvä vaihtoehto. Joskus Kreikan
saarilla olen katsellut elämän menoa ja miettinyt, minkälainen on nykyisin tämä
maailman sivistyksen kehto, jossa myös kauppa ja talous kukoistivat. Minnekään
ei ole kiire ja papat istuskelevat kahvia juoden … ja päivä paistaa. Tämä
Kreikan tie voisi hyvinkin olla myös Suomen tie: jättäytymien syrjään
valtavirroista. Luulen, että hyvin pärjäisimme.
Sitten tosin on muistettava, että autoa ei enää vaihdeta
niin usein ja maajussin traktorikin saa luvan kestää vähän pidempään. Ja
vuosittaiset matkat etelän lämpöön voi unohtaa. Ehkä sen sijaan pääsemme
auliisti palvelemaan ja keräämään rahat vinosilmiltä ja muilta Suomeen tulevilta
matkailijoilta, jos nyt ketään kiinnostaa tulla sinne hyttysten pistettäväksi
tai pakkasen purtavaksi.
Matkailu pitäisi sitä paitsi epäekologisena kieltää. Sama
pätee purjehdukseen. Purjehtijat itse luulevat olevansa ekoihmisiä, kun tuuli
meitä kuljettaa. Tosiasiassa purjeveneilijän ekologinen jalanjälki se vasta
suuri onkin. Joka tapauksessa
ainakin moottoriveneilyharrastus tulisi kieltää, selvä se.
Veronkorotuksilta ei vältyttäne. Itsekin kannatan
hyvinvointivaltiota ja veroja. Tästä seuraa kuitenkin se ikävä asia, että
yritykset äänestävät jaloillaan. Maailmassa on jo nyt niin paljon Suomea
houkuttelevampia investointialueita. Yritykset ja kapitalistit, joista suuri osa
on omaisuutensa ilman omia ansioita perinnöksi saanut, siirtävät rahansa sinne,
mistä sille saa parhaan tuoton. Eivät ole enää patriootteja jos koskaan ovat
olleetkaan – se on vain sellaista oman julkikuvansa kiillottamista
Eikä tuo yksityisen varakkaan ihmisenkään verosuunnittelu
niin vaikeaa ole. Nyt kun verot nousevat, niin kohta on entistä vähemmän
veropohjaa, eikä auta kuin nostaa lisää. Kierre on valmis. Maailma on muuttunut
ja Suomi voi verottaa itsensä hengiltä. Mutta en pistä vastaan. Luulen, että
sitten joskus (jos päätän palata) elämä Suomessa on minulle
halvempaa.
Olenkin aina pitänyt enemmän vähemmän ”kehittyneistä”
maista, jossa ihmiset eivät ole niin turhan tärkeitä ja elämä on huokeampaa.
Suomessa joka duunarin pitäisi ansaita kuin toimitusjohtajan ja joka
toimitusjohtajan pitäisi olla miljonääri. Toivotaan, että se aika olisi pian
ohi. Ehkä tuo elämä muuttuisi halvemmaksi ja voisi jopa ostaa palveluja.
Nykyisin kun kaikki pitää tehdä itse, jos ei halua tulla
pennittömäksi.
Minun yksi ehdotukseni verotukseen olisi, että nostettaisiin
arvonlisävero 25 % ja vapautettaisiin elintarvikkeet ja ravintolapalvelut
arvonlisäverosta. Elintarvikkeiden osalta toimenpide tukisi vähävaraisia, joiden
menoista isompi osa menee ruokaan, ja parempituloisilla olisi enemmän varaa
käyttää ravintolapalveluita, mikä lisäisi työllisyyttä.
Yritysten tuloveroa olisi kansainvälisen kilpailun takia
lähes pakko laskea, mutta pääomaveron ja tuloverojen nostoa tuskin voidaan
välttää, ellei haluta massiivista julkisen sektorin alasajoa.
Alkoholiverotuksessa olisi siirryttävä suoraviivaiseen
alkoholin verotukseen. Tuottajat ja maahantuojat maksaisivat veroa sen mukaan,
mitä puollossa on alkoholia. Laatuviinissäkin maksettaisiin vain sen
sisältämistä prosenteista veroa eikä laadusta.
Mielenkiintoista muuten vertailla, mitä tapahtui eteläisen
naapurimme parlamenttivaaleissa ja kuinka erilaisen tien Viro ja Suomi tulevat
valitsemaan.