Koska
vihdoin olemme päässeet Eedeniin, niin tuskin voin tässä blogissani välttää
maailmankatsomuksellisia kysymyksiä.
Eräs
hyvä ystäväni, joka pitää uskon asiat yleensä omana tietonaan – niin kuin
useimmat ihmiset, kirjoitti minulle tänne Eedeniin seuraavasti: ” En muista,
että olisin milloinkaan epäillyt, etteikö Jumalaa olisi. Minusta elämä on
absurdi ilman Jumalaa. En halua saarnata uskoani kenellekään, se on
yksityisasiani.”
Meillä
on taas ollut aikaa oleilla ja lukea mukanaan tuomiamme kirjoja. Siskonpoikani
Matti Sartonen antoi minulle matkalukemiseksi C.S.Lewisin ”Tätä on
kristinusko”. Kirjoittaja on
vakaumuksellisesta ateistista vakaumukselliseksi kristityksi kääntynyt henkilö
ja hänet tunnetaan paremmin Narniasarjan lastenkirjoistaan.
En
useassakaan asiassa ole kirjan kanssa samaa mieltä, mutta siinä on oivallinen
lähtökohta, josta sain ajatuksen tämänpäiväiseen blogiini. Hän käsittelee asiaa
siitä näkökulmasta, mikä on kaikille kirkkokunnille ja lahkoille yhteistä ja
pitää sitä kristinuskon keskeisenä sisältönä. Muu on sitten
vähämerkityksellisempää pilkun paikan siirtelyä.
Eli
päivän kysymys on siinä, mikä on kristinuskon ydin. Minä lähtisin etsimään tähän
asiaan vastausta Raamatusta. Kuten blogini lukijat joskus aikaisemmin jo ovat
havainneet, en pidä Raamattua Jumalan kirjoittaman teoksena ja kirjaimellisesti
sanasta sanaan totena. En löydä tälle näkemykselle tukea edes Raamatusta
itsestään. Olen oikeastaan kuullut vain kaksi vasta-argumentti. Toinen väittää,
että teksti on jollakin tapaa pyhän hengen johdatuksesta syntynyttä. Mutta tätä
perustetta voitaisiin käyttää mihin tahansa tekstiin. En pidä sitä lainkaan
järkevänä argumenttina. Toinen argumentti taas väittää, että koska Raamatussa on
eksaktisti ennustettu tulevat tapahtumat, niin sen täytyy olla totta. Tätä pidän
taas tällaisena ennustemystiikkana, jossa sekavasta tekstistä monen mutkan ja
selittelyn kautta johdetaan muka toteutuneita ennusteita.
Mielestäni väärä tulkinta ja näkemys Raamatusta on johtanut moniin
onnettomiin tapahtumiin kristikunnan historiassa. Ihmiset ovat ottaneet
itselleen Jumalan aseman, mikä on johtanut ikäviin seurauksiin. C.S.Lewis (joka
varmaan Raamatun suhteen olisi täysin eri mieltä kanssani) kirjoittaa
kirjassaan: "Pahe, josta puhun, on ylpeys ja omahyväisyys, ja sen vastakohta
kristillisessä moraalissa on nöyryys. Niin kuin ehkä muistatte, sanoin
seksuaalimoraalista puhuessani, ettei se ole kristillisen moraalin keskeisin
kysymys. Nyt olemme sitten tulleet keskeisempään kysymykseen. Kristillisen
kirkon opettajien mukaan paheista ensimmäinen ja kaiken pahan alku on ylpeys.
Siveettömyys, kiukku, ahneus, juoppous ja muu sellainen ovat ylpeyden rinnalla
pelkkiä hyttysenpistoja. Ylpeys teki paholaisesta paholaisen. Ylpeys johtaa
kaikkiin muihin paheisiin. Se on täysin jumalanvastainen mielentila … Ylpeä
ihminen katsoo aina kaikkeen alaspäin ja kaikkiin alaspäin; ja niin kauan kuin
katsot alaspäin, et voi nähdä sellaista, mikä on yläpuolellasi … Ensimmäinen
askel kohti nöyryyttä on tajuta olevansa ylpeä."
Voisiko sen paremmin kiteyttää. Myös Raamattua tutkivat
kirjanoppineet sortuivat ylpeyden syntiin ja kadottivat ymmärryksensä siitä,
mikä on uskonnon olennainen sisältö. Pahimmillaan, kun ihminen ryhtyy
palvelemaan Raamattua Jumalan sijasta, tulee Raamatusta paholaisen työväline.
Raamattua pitää tutkia arvokkaana historiallisena teoksena. Ja
kristitylle se saakin olla ensisijainen tietolähde omasta uskonnostaan. Vanha
testamentti on ikään kuin kristinuskon esihistoriaa. Kaikilta osin sen opetukset
eivät millään tavoin ole kristinuskon opetuksen mukaisia ja sovitettavissa
kristilliseen moraalikäsitykseen. Jos joku sieltä ammentaa viisaita
elämänohjeita, jotka kestävät kriittisen tarkastelun, niin hyvä näin.
Kristinuskon ydinsanoma on kerrottu neljässä evankeliumissa. Sen
parempaa tietolähdettä asiasta ei ole. Jos uskonsa tähän perustaa ja siihen,
mitä terve järki ja sydän ihmiselle sanovat, niin ei siinä kovin paljon harhaan
voi mennä.
Muu
uusitestamentti on sitten enemmän Kristuksen seuraajien tulkintaa siitä, miten
tulisi uskoa ja toimia. Ehkä siinä on hyviä ohjeita, ehkä myös vikaan menneitä,
ja myös paljon turhaa sekaannusta. Johanneksen Ilmestyskirja on ollut
kiistanalainen ja sen mukaan ottaminen Raamattuun taisi olla virhe. Ehkä se
ruokkii ennemystiikkaan taipuvaisten ihmisten mieltä. Vaikka ei kai siitä paljon
harmiakaan ole ollut, toiminut tosin jonkinlaisena pelottelun
välikappaleena.
Pitää
myös muistaa, että kristinusko on syntynyt paljon ennen kuin meidän
Raamattuamme. Jos Raamattu olisi uskon perusta ja välttämätön edellytys, niin
varhaiset Kristuksen seuraajat ja alkuseurakunnat eivät olisi voineet olla
mahdollisia, koska heiltä tämä peruskivi puuttui. Puhumattakaan, että aivan
näihin päiviin saakka Raamattua oli vähän käännetty eri kielille ja
lukutaidottomat ihmiset eivät siihen muutoinkaan olisi voineet
tutustua.
Voimme
tehdä myös ajatusleikin. Otetaan kaksi ihmistä, jotka eivät tunne kristinuskoa.
Toiselle heistä annetaan koko Raamattu luettavaksi ja toiselle vain neljä
Evankeliumia, ja tähän lukemaansa he perustaisivat uskontonsa. Kummalla
luulisitte, että olisi sen jälkeen parempi kristillinen näkemys asioista.
Minusta epäilemättä sillä, joka perustaa uskonsa vain
Evankeliumeihin.
Raamatun nimeen vannovilta vielä kysyisin, eikö heille todellakaan
riitä Jeesuksen opetus uskonnosta, vaan opastusta pitää hakea kaikista muistakin
kirjoituksista. Myös monilta turhilta opinkiistoilta vältyttäisiin, jos
kristikunta keskittyisi vain tähän olennaiseen asiaan. Puhumattakaan niistä
hirmuteoista, joihin kristityt ovat syyllistyneet. Kuten kristinuskon historia
meille on opettanut (tällä kertaa Vanha Testamentti), enkelikin voi muuttua
paholaiseksi, kun hän ryhtyy suuremmaksi mestariksi kuin mestari
itse.