Puerto Edén on vajaan parin sadan asukkaan kylä. Täältä löytyy neljä pikku kyläkauppaa. Kun muistelen lapsuuteni pieniä kyläkauppoja maaseudulla, niin näihin verrattuna ne olivat runsauden sarvia. Täältä voimme ostaa perunoita, sipuleita, kananmunia ja leipää, joka tosin on parasta, mitä olemme Etelä-Amerikassa saaneet. Sitten on joitain säilykkeitä ja kuivamuonaa tarjolla, mutta valikoima on kovin niukka. Mutta ei sitä kovin paljon kymmenen neliön puotiin mahtuisikaan.

Ainoa internet-yhteys olisi koululla, mutta se on kiinni lasten kesälomien vuoksi. Täällä on myös pieni ensiapuasema ja piti olla myös posti, mutta ilmeisesti se on lakkautettu.

Kylä on viime vuosikymmenellä kärsinyt muuttotappiosta, koska kalastajia on perheineen joutunut muuttamaan pois johtuen simpukoita saastuttavasta taudista nimeltä Marea Roja (Red Tide). 1970-luvulla alkoi Chilen simpukoihin levitä tämä tauti, mikä aiheutti taloudellista vahinko koko valtion talouden mittakaavassa. Jotkut alueet ovat taudista vapaita ja terveysviranomaiset testaavat kaikki markkinoille tulevat erät. Itse kerättyjen simpukoiden nauttiminen on kielletty (voi ranskalaisseiloreita, jotka joutuvat jättämään kaikki nämä herkulliset simpukat rauhaan).

Marea Roja on seurausta mikroskooppisesta levästä (phytoplankton) tieteelliseltä nimeltään Alexandrium catenella. Sen saaminen elimistöön aiheuttaa halvaantumisen ja kuoleman 24 tunnin kuluessa. Hengen menetys johtuu siitä, että hengitys ei halvauksen johdosta enää toimi. Vaikka ensioireiden jälkeen yrittäisi oksentaa ja/tai käyttää tekohengitystä, selviämismahdollisuudet ovat hyvin pienet. Tautia esiintyy Chilen rannikolla 44 leveysasteen eteläpuolella. Kaikenlaisia käärmeitä tännekin paratiisiin siis on päässyt luikertelemaan – tai ehkä evoluutio on kehittänyt simpukoille oivan keinon puolustautua niitä ravinnokseen käyttäviä lajeja vastaan.

Polttoainetta on saataville vasta ensi viikon keskiviikkona. Tämä on meille Chilen Patagonian puolimatkan krouvi, ja käytimme tähän legiin runsaat puolet polttoainevaroistamme, jota on tankeissa ja yhdessätoista varakanisterissa. Eli 255 litraa kulutettu ja 190 litraa jäljellä. Luultavasti nippa nappa selviäisimme seuraavalle polttoaineasemalle runsaan 300 mailin päähän, mutta ei oikein huvittaisi näillä vesillä ottaa riskiä, että löpö loppuu kesken. Tuntuu tuo purjeilla eteneminen pohjoiseen vaativan hyvää onnea tai hyvin kärsivällistä mieltä (ja odotellessa palaa naftaa lämmitykseen). Mutta eivät nuo sääennusteetkaan tällä hetkellä kovin lupaavilta lähipäivinä näytä.

Don José  Navero on hakemassa meille polttoainetta muutaman sadan kilometrin päästä Puerto Natalesista ja on siellä kai muillakin asioilla (olimme välikäden kautta jo aiemmin pyytäneet häntä järjestämään meille dieseliä - välikäden, koska hänellä ei ole sähköpostiosoitetta ja puhelinlinjojenkin kanssa on vähän ongelmia). Señora Navaro pitää Bed & Breakfast paikkaa. Kävimme syömässä iltapalaa tässä Hospedaje Puerto Edén nimisessä paikassa, joka on ainoa ravitsemusliike kylässä. Tällä hetkellä business pyörii hyvin, koska hallituksen tuella tänne ollaan rakentamassa uutta hienoa laituria yhteysaluksille ja työmiehet ovat majoittuneena heille ainakin huhtikuulle saakka. Muutoin siellä ei varmaankaan vieraile paljon muita kuin satunnaisia reppuselkämatkailijoita tai purjehtijoita.

Kysyin Señora Navarolta, montako purjevenettä vierailee täällä vuosittain ja hän sanoi, että kymmenkunta. Minusta tämä on yllättävän vähän, koska tämä on ainoa kylä reitin varrella ja tuntuisi loogiselta, että käytännössä lähes kaikki pysähtyisivät tässä. Heillä on vieraskirja, johon he vuodesta 2006 alkaen ovat keränneet puumerkin kaikilta veneilijöiltä. Selailin sitä ja arvio kymmenestä purjeveneestä per vuosi tuntui täsmälliseltä.