Puerto
Edén on vajaan parin sadan asukkaan kylä. Täältä löytyy neljä pikku kyläkauppaa.
Kun muistelen lapsuuteni pieniä kyläkauppoja maaseudulla, niin näihin verrattuna
ne olivat runsauden sarvia. Täältä voimme ostaa perunoita, sipuleita, kananmunia
ja leipää, joka tosin on parasta, mitä olemme Etelä-Amerikassa saaneet. Sitten
on joitain säilykkeitä ja kuivamuonaa tarjolla, mutta valikoima on kovin niukka.
Mutta ei sitä kovin paljon kymmenen neliön puotiin mahtuisikaan.
Ainoa
internet-yhteys olisi koululla, mutta se on kiinni lasten kesälomien vuoksi.
Täällä on myös pieni ensiapuasema ja piti olla myös posti, mutta ilmeisesti se
on lakkautettu.
Kylä
on viime vuosikymmenellä kärsinyt muuttotappiosta, koska kalastajia on
perheineen joutunut muuttamaan pois johtuen simpukoita saastuttavasta taudista
nimeltä Marea Roja (Red Tide). 1970-luvulla alkoi Chilen simpukoihin levitä tämä
tauti, mikä aiheutti taloudellista vahinko koko valtion talouden mittakaavassa.
Jotkut alueet ovat taudista vapaita ja terveysviranomaiset testaavat kaikki
markkinoille tulevat erät. Itse kerättyjen simpukoiden nauttiminen on kielletty
(voi ranskalaisseiloreita, jotka joutuvat jättämään kaikki nämä herkulliset
simpukat rauhaan).
Marea
Roja on seurausta mikroskooppisesta levästä (phytoplankton) tieteelliseltä
nimeltään Alexandrium catenella. Sen saaminen elimistöön aiheuttaa
halvaantumisen ja kuoleman 24 tunnin kuluessa. Hengen menetys johtuu siitä, että
hengitys ei halvauksen johdosta enää toimi. Vaikka ensioireiden jälkeen
yrittäisi oksentaa ja/tai käyttää tekohengitystä, selviämismahdollisuudet ovat
hyvin pienet. Tautia esiintyy Chilen rannikolla 44 leveysasteen eteläpuolella.
Kaikenlaisia käärmeitä tännekin paratiisiin siis on päässyt luikertelemaan – tai
ehkä evoluutio on kehittänyt simpukoille oivan keinon puolustautua niitä
ravinnokseen käyttäviä lajeja vastaan.
Polttoainetta on saataville vasta ensi viikon keskiviikkona. Tämä
on meille Chilen Patagonian puolimatkan krouvi, ja käytimme tähän legiin runsaat
puolet polttoainevaroistamme, jota on tankeissa ja yhdessätoista
varakanisterissa. Eli 255 litraa kulutettu ja 190 litraa jäljellä. Luultavasti
nippa nappa selviäisimme seuraavalle polttoaineasemalle runsaan 300 mailin
päähän, mutta ei oikein huvittaisi näillä vesillä ottaa riskiä, että löpö loppuu
kesken. Tuntuu tuo purjeilla eteneminen pohjoiseen vaativan hyvää onnea tai
hyvin kärsivällistä mieltä (ja odotellessa palaa naftaa lämmitykseen). Mutta
eivät nuo sääennusteetkaan tällä hetkellä kovin lupaavilta lähipäivinä
näytä.
Don
José Navero on hakemassa meille
polttoainetta muutaman sadan kilometrin päästä Puerto Natalesista ja on siellä
kai muillakin asioilla (olimme välikäden kautta jo aiemmin pyytäneet häntä
järjestämään meille dieseliä - välikäden, koska hänellä ei ole
sähköpostiosoitetta ja puhelinlinjojenkin kanssa on vähän ongelmia). Señora
Navaro pitää Bed & Breakfast paikkaa. Kävimme syömässä iltapalaa
tässä Hospedaje Puerto Edén nimisessä paikassa, joka on ainoa
ravitsemusliike kylässä. Tällä hetkellä business pyörii hyvin, koska hallituksen
tuella tänne ollaan rakentamassa uutta hienoa laituria yhteysaluksille ja
työmiehet ovat majoittuneena heille ainakin huhtikuulle saakka. Muutoin siellä
ei varmaankaan vieraile paljon muita kuin satunnaisia reppuselkämatkailijoita
tai purjehtijoita.
Kysyin
Señora Navarolta, montako purjevenettä vierailee täällä vuosittain ja hän sanoi,
että kymmenkunta. Minusta tämä on yllättävän vähän, koska tämä on ainoa kylä
reitin varrella ja tuntuisi loogiselta, että käytännössä lähes kaikki
pysähtyisivät tässä. Heillä on vieraskirja, johon he vuodesta 2006 alkaen ovat
keränneet puumerkin kaikilta veneilijöiltä. Selailin sitä ja arvio kymmenestä
purjeveneestä per vuosi tuntui
täsmälliseltä.
