Lähdimme taistelemaan takaisin lämpimään pohjoiseen. Magallanesin
salmi kapenee länteen mentäessä ja on lopuksi kapean luoteeseen suuntautuva
ränni. Vallitsevat lännen ja pohjoisen puoleiset tuulet kanavoituvat siihen ja
tekevät etenemisen mahdottomaksi. Tuulet voimistuvat ja puuskat tulevat voimalla
yllättävistä suunnista. Ei ole tavatonta joutua odottamaan 1-2 viikkoa sopivaa
sääikkunaa salmen länsiosassa. Itse Joshua Slocum joutui odottamaan kokonaisen
kuukauden, mutta hänellä ei tietenkään ollut moottoria. Entisaikojen
purjealuksilla menikin koko Magallanesin salmen läpäisemiin useita viikkoja tai
jopa kuukausia.
Koska
meille sattui sopiva sääikkuna, suoritimme salmen länsiosan kahdessa päivässä ja
yhdessä yössä, vaikka olimmekin tästä eteenpäin ajatelleet jatkaa
päiväpurjehduksina. Yöpurjehtiminen Chilen kanavissa ei ehkä ole hyvä ajatus,
mutta Magallanesin salmi on selväpiirteinen navigoinnin kannalta.
Päädyimme ankkuriin Smyth kanavan varrella Fortuna nimiselle
lahdelle. Jos tämä on enne, niin pidetään peukkuja, että se olisi hyvä
sellainen.