Matkamme pitkin Magallanesin salmea länteen jatkuu. Tänään
saavutimme eteläisimmän reittipisteemme. Sekä veden että ilman lämpötila on
kuusi astetta, onneksi kuitenkin plussaa ja onneksi ei sada (vielä). Ja nyt on
keskikesä.
Olemme
tulleet Andeille. Saaret kohoavat jyrkästi merestä ja niiden korkeimmat lumiset
huiput yltävät kilometrien korkeuteen. Pienillekin saarilla parin kolmen
kilometrin korkeus on tavanomaista. Tulimaan puolella korkein huippu on yli
kahdeksan kilometriä (8100 … miksi ne kaikki kiipeilijät menevät Himalajalle,
olisihan täälläkin kapuamista).
Maisemat ovat kertakaikkisen upeat. Tämä on ehkä hienointa aluetta,
missä olemme purjehtineet. Vaikka on se Suomen saaristokin kaunis. Kahta näin
erilaista asiaa ei voi oikein verrata ja laittaa
paremmuusjärjestykseen.
Jotkut
ovat kysyneet minulta, miksi emme lähteneet kiertämään Kap Hornia. Harvat tänne
asti eksyneet purjehtija todellakin valitsevat Magallanesin salmen. Suurin osa
tai lähes kaikki suuntaavat Beagle kanavaan Tulimaan eteläpuolelle. Siihen on
monta syytä.
Ensinnäkin ottaen huomioon vallitsevien tuulten suunnat ja
vuorovesivirrat Beagle kanava on ehkä helpommin saavutettava kohde (mutta
läpimeno Estrecho de le Maire salmesta on ajoitettava äärimmäisen huolellisesti
virtojen ja tuulten suhteen).
Toisekseen Beagle kanava on luonnonkaunis ja suojaisa
purjehdusalue, jossa on lukuisia hyviä ankkurointipaikkoja. Siellä on myös kaksi
hyvää satamaa: Ushuaia (Argentiina) ja Puerto Williams (Chile). Punta Arenas
tunnetaan sitä vastoin lähinnä purjehtijan painajaisena. Pienveneille ei ole
mahdollista kiinnittyä laituriin ja ankkurointi on ainoa mahdollisuus, ellei ole
onnekas ja saa yhtä Asmar telakan kolmesta poijusta kuten me. Satama on täysin
avoin tuulille ensimmäisestä ja toisesta neljänneksestä ja Patagonian sää on
oikukas. Koko ajan pitää olla lähtökuopissa valmiina, jos tilanne alkaa kehittyä
huonoksi.
Kolmannekseen Beagle kanava on merkittävä kruisailijoiden
kohtauspaikka, ainoa laatuaan korkeilla leveysasteilla. Siellä tapaavat
arktisempiin olosuhteisiin erikoistuneet veneilijät ja myös sellaiset kuten me,
jotka ovat halunneet tutustua Etelä-Amerikkaan laajemmin tai jotka vaan syystä
tai toisesta eivät ole innostuneet menemään Tyynenmeren puolelle Panaman kanavan
kautta, vaan mieluummin kiertävät mantereen.
Neljännekseen sieltä tarjoutuu tilaisuus Kap Hornin kiertämiseen.
Kap Hornin hurja maine syntyi purjelaivojen aikakaudella. Ne seilasivat
Euroopasta Hyväntoivon niemen kautta matalapainevyöhykkeessä Australiaan tai
muualle Kaukoitään ja sieltä edelleen Tyynenvaltameren yli Kap Hornin kautta
takaisin Eurooppaan. Silloin ei ollut saatavilla mitään säätietoja, ja kun Kap
Hornille saavuttiin, olivat olosuhteet todennäköisesti huonot tai erittäin
huonot.
Eteläisen Tyynen valtameren ja Atlantin yllä olevien korkeapaineen
keskusten ja Etelämantereen yllä olevan korkeapainekeskuksen väliin jää
matalapainevyöhyke. Nämä keskukset yhdessä Etelämantereen ja ennen muuta Andien
kanssa ohjaavat länteen kulkevat matalapaineiden keskukset kohti Drage Passagea
, joka jään näiden kahden mantereen väliin. Ja näitä matalapaineita tulee ympäri
vuoden jatkuvalla syötöllä.
Nykyisin tietysti vallalla oleva purjealusten yleisin tapa kiertää
Kap Horn on vallan toinen. Hyvien sääennusteiden saattelemana lähdetään Puerto
Williamsista lähestymään Tulimaan saariston suojassa Kap Hornia, tätä sinällään
vaatimatonta mutta sangen kuuluisaa pikku saarta. Ja kun on sopiva hetki, niin
puikahdetaan päiväpurjehduksena Kap Hornin ympäri ja pian takaisin, ennen kuin
seuraava matala on tulossa. Näin näitä valokuvia syntyy, jossa kierretään Kap
Hornia spinnu ylhäällä.
Miksi
sitten me emme lähteneet Beagle kanavaan? Tämä oli meillä yhtenä
varteenotettavana vaihtoehtona mielessä. Tulimaan kiertämiseen menee aikaa
kuukauden verran ja jotta ehtisi tutustua alueeseen ja mahdollisesti pyörähtää
vielä Kap Hornin ympäri, niin aikaa olisi syytä varata pari kuukautta. Meillä
tämä pari kuukautta meni Puerto Madrynissa vikoja korjailtaessa. Keskikesän
paras hetki suoriutua siitä reissusta meni siis sivu suun. Myös jatkon
aikataulutusta ajatellen olisi ollut huono ajatus lähteä sinne.
Myöskään veneemme ei ole oikein arktisiin olosuhteisiin soveltuva.
Eristystä ei ole käytännössä lainkaan ja lämmitysjärjestelmä on tehoton ja
polttoainesyöppö. Niillä veneilijöillä, jotka harrastavat kylmiä olosuhteita, on
kunnon eristys ja lämmitysjärjestelmänä yleensä veneen keskivaiheilla sijaitseva
dieselillä toimiva kamiina. Se kuluttaa vähän polttoainetta, lämmittää
tehokkaasti ja on toimintavarma. Sillä konseptilla pärjää vaikka keskitalvella.
Pelkkää kylmyyttä vastaan vielä taistelisi, mutta jatkuvien sateiden takia pitää
selvitä myös kosteudesta.