48:38.76S 65:58.75W

Valentina
Mon 10 Jan 2011 16:26

Yöllä ohitimme muutaman tuhannen asukkaan Puerto Deseadon. Se on Argentiinan mantereen puolella viimeinen satamapaikka, jossa tosin ei ole pienveneille sopivaa laituri tai ankkuripaikkaa. Useimmat matkaajat kuitenkin pysähtyvät siellä, koska on todennäköistä, että etenemiselle sopivaa sääikkunaa ei ole tarjolla. Nyt tosin olen kuullut huhuja, että paikallinen pienvenekerho olisi juuri asentamassa poijua.

Me ohitimme sen, koska meillä näyttäisi olevan vielä kolmisen päivää kelvollista säätä, ei mitään ihanne sääikkunaa, vaan enemmän sellaista tuulten kannalta sekavaa. Mutta jos näillä nurkilla jää odottamaan täydellistä säätä, niin sitten voi joutua odottamaan aika kauan.

On tästä eteenpäinkin vielä kolme jokisuistossa olevaa pikku satamakaupunkia: San Julián, Santa Crúz ja Rio Gallegos. Ottaen huomioon, että vuorovesivaihtelu on kymmenkunta metriä ja virrat sen mukaiset, ja että ankkurointimahdollisuutta ei ole ja laiturimahdollisuus on kalastaja-aluksen tms. kyljessä, niin kyse ei ole helpoista satamista. Näistä haasteista vielä selviää, jos osaa lukea vuorovesitaulukoita ja navigoida ja ajoitus onnistuu tuulten puolesta. Suurin ongelma on paikkaansa muuttavat hiekkasärkät, jotka voivat olla aivan jossain muualla, mitä kartta kertoo. Ammattipurjehtijoiden keskuudessa on jonkinlainen konsensus, että turvallisempaa on kestää myrsky merellä, kuin yrittää näihin turvasatamiin ilman paikallistuntemusta tai luotsin apua. Mutta aina joskus niihin joku kruisailija eksyy, johtuen kai enemmän tietämättömyydestä kuin huimapäisyydestä.

Seuranamme on ollut taas meille uusi delfiinilaji. Sen voimakas mustavalkoinen väritys muistuttaa vähän miekkavalasta. Kyseessä lienee Tonina overa. Tuntikausia ne leikkivät kanssamme ja kävivät tekemässä tuttavuutta erityisesti vetogeneraattorimme kanssa.

Suurimman osan aikaa olemme päässeet purjeilla, mutta välillä on jouduttu käyttämään konetta. Pelkillä purjeillakin selviäisi, mutta jos jää odottelemaan tuulen viriämistä tai kryssimään vastaiseen, niin seuraava myräkkä on niskassa, ennen kuin ehtii alta pois. Meidän tavoitteenamme on ehti keskiviikoksi pois avomereltä, koska torstaiksi on luvassa ikävämpää keliä. Kai siellä merelläkin selviäisi, mutta hankaliin olosuhteisiin ei kannata ehdoin tahdoin hakeutua. Pidän sellaista enemmän tyhmyytenä kuin reippaana mielenlaatuna. Merta kohtaan on syytä tuntea asianmukaista kunnioitusta. Pienet ovat voimamme ja pieni on veneemme luonnonvoimien rinnalla. Vaikeat olosuhteet eivät helposti anna anteeksi, jos tulee tehtyä virheitä tai paikat alkavat hajota.

Viime aikoina riesana meillä ovat olleet ajelehtivat kelppilautat. Kelp on Patagonian rannikolla 45 asteen eteläpuolella kasvava varsin yleinen merikasvi, jonka kumimaiset lonkerot voivat olla jopa 50 metriä pitkiä ja se saattaa kasvaa jopa 30 metriä syvässä vedessä. Joskus ne irtautuvat pohjasta ja jäävät ajelehtimaan isoina lauttoina.

Päivällä ne voi välttää ahkeralla tähystyksellä (aika puuduttavaa: pitkään aikaan niitä ei näy mailla halmeilla ja yhtäkkiä ne ilmaantuvat puskasta), mutta yöllä niitä on mahdoton havaita. Niihin kun ajaa koneella. on kuin saisi köyden potkurin ympärille. Kerran olemme ajaneet yhteen niistä pahasti, mutta selvisimme säikähdyksellä. Kun pistin moottorin nopeasti vapaalle, niin todennäköisesti lavat taittuivat (meillä on siis taittuvalapainen potkuri) ja vapauttivat ympärille juuttuneet kasvit. Ehkä köysileikkurimmekin hoiti osan ongelmasta, mutta sekään ei aivan mahdottomia massoja ehdi käsittelemään.

Toisella kerralla saimme ne vetogeneraattorimme ympärille. Painoa oli niin paljon, että generaattoria ei jaksanut nostaa ylös, mutta jotenkin onnistuimme rimpuilemaan niistä irti. Nyt taitaa DuoGen mennä vähäksi aikaa käyttökieltoon.