Malevo
oli taas suureksi avuksi moottorin korjauksen järjestämisessä ja myös
hollantilaispariskunta auttoi viestintäketjussa. Heidän avullaan löytyi pikku
autokorjaamon, joka korjaa myös meridiiseleitä. Sieltä tuli Malevon kyydissä
kumiveneellä pari mekaanikkoa. Kun konetta tutkittiin, niin
käynnistysjärjestelmän sähköpuolelta ei löytynyt vikaa. Sitten toinen heistä
ruuvasi sylinterin kantta auki ja totesi, että sieltä kuplii ilmaa. Eli ongelma
olikin siinä, että kone ei saanut löpöä. Mutta mikä selittää sen, että koneen
saa käyntiin riittävän kauan starttaamalla ja että lämpimänä se käynnistyy heti.
Viaksi todettiin tulopuolella oleva polttoaineen käsipumppu, joka jostain
falskaa ja ottaa ilmaa. Ja kun kone on seisonut riittävän kauan, niin pumppu
imee taas ilmaa itseensä.
Autotarvikeliikkeestä löydettiin vastaavanlainen uusi pumppu joka
asennettiin paikoilleen. Mutta minulla oli tunne, että mahtoikohan vika
sittenkään olla tässä. Itse oli analysoinut vian viittaavaan siihen, että löpö
ei käynnistettäessä lämpiä ja Timo Louhelainen oli puhelimessa sanonut, että hän
epäilee hehkutustulppia vian lähteeksi. Ja näinhän siinä kävi, että kun kone oli
seisonut jonkin aikaa ja kylmennyt, niin vika oli edelleen tallella.
Ruuvasimme hehkutustulpat irti ja testasimme ne akun avulla. Yksi
tulpista oli viallinen. Nyt pitäisi löytää jostain vastaavanlaiset tulpat.
Näissä on vain Perkinsin nimi ja tuotenumero. Näitä Volvo Pentan huoltoliikkeitä
ei ole ainakaan 1000 kilometrin säteellä yhtään, mutta ehkä jollain muulla on
vastaavanlainen tulppa. Tässä kaupungissa on yksi hyvin varustettu
autotarvikeliike, josta yritämme löytää vastaavan. Jos siellä ei ole, niin
sitten niitä pitää lähteä tilaamaan Buenos Airesista Volvon edustajalta.
Toivottavasti edes heillä olisi.
Sunnuntaisin täällä ei mikään paikka ole auki ja siksi keskityimme
watermakerin vuodon korjaamiseen. Olin ounastellut jo pitkään tätä vuotoa ja
minulla oli jemmassa valmistajan meille jo Kap Verdelle toimittama korjaussarja.
Siinä sitten menikin sunnuntaipäivä, kun purimme membrane unitit osiin ja
kasasimme ne uudestaan. Jäämme taas odottelemaan, onnistuiko korjaus. Vaikka
ensimmäinen testi oli positiivinen, niin asia varmistunee vasta ehkä parin
kolmen viikon kuluessa.
Maanantaina täällä olikin Kolumbuksen merkkipäivä ja taas kaikki
paikat olivat kiinni. Mutta ilma oli vaihteeksi kesäisen kaunis ja keskityimme
lomailuun. Paikkana tämä on oikein kaunis ja viihtyisä. Tämä on tärkein
matkailukohde näillä nurkilla ja kaupungilla oli bussilasteittain turisteja.
Tämä 100.000 asukkaan kaupunki ei kuitenkaan perusluonteeltaan ole vain
lomailukaupunki, vaikka turismi onkin merkittävä
tulonlähde.