23:46,28S 45:21,25W

Valentina
Sat 4 Sep 2010 22:10
Saavuimme tänä aamuna kuuden maissa Ilha de São Sebastiãon saarelle, jota
paikalliset myös Ilhabelaksi kutsuvat eli Kaunissaareksi, mikä onkin
kuvaava nimi paikalle. Helinä pitää näistä yölegeistä, koska sitten jää
kokonainen päivä enemmän aikaa tutustua uuteen paikkaan.

Samalla tulimme siirtyneeksi São Paulon osavaltioon. Tämä on Brasilian
vaurain osavaltio ja sen pääkaupunki Santos on Brasilian liike-elämän
keskus. Tämä noin 20 miljoonan ihmisen metropoli on Etelä-Amerikan suurin
kaupunki ja yksi koko maailman suurimmista. Emme kuitenkaan aio poiketa
siellä, koska en matkailu- ja purjehdusmielessä ole kuullut siitä muuta
positiivista, kuin että se on ehkä tämän maan paras paikka, jos pitää
tehdä jotain korjauksia veneeseen ja hankia tarvikkeita tai varaosia.

Jäimme Yacht Club de Ilhabelan poijuun. Tämä on varsin hieno kai lähinnä
Santoslaisten venekerho. Erotuksena Rion Charitaksen ja Vitórian
vastaaviin venekerhoihin pitää sanoa, että täällä ei kukaan ole
kiinnostunut meistä eikä tunnu olevan halukas kommunikoimaan. Myös kerhon
venekanta edustaa enemmän tätä miljoonaveneluokkaa. Toisaalta
positiivisena puolena voi sanoa, että paikka on varsin viihtyisä ja neljä
ensimmäistä päivää ovat aivan ilmaisia.

image/pjpeg