Tänään aamu-uinnin jälkeen Helinä luki minulle äitini antamien ohjeiden mukaan Päivän Tunnussanan, jossa viitattiin Apostolien tekoihin kohtaan ”Uskon ja omaisuuden yhteys”. Siinä luki seuraavaa: ”Koko uskovien joukolla oli yksi sydän ja yksi sielu. Kukaan ei pitänyt omanaan sitä, minkä omisti, vaan kaikki oli heille yhteistä. Apostolit todistivat voimallisesti Herran Jeesuksen ylösnousemuksesta, ja Jumalan armo oli heidän kaikkien osana runsain määrin. Kukaan ei kärsinyt puutetta. Ne jotka omistavat tilan tai talon, myivät sen ja luovuttivat kauppasumman apostolien haltuun, ja näiltä jokainen sai rahaa tarpeensa mukaan.”

En voi taaskaan kuin hämmästellä sitä, kuinka kristityt piirit taittavat peistä kaiken maailman opillisista lillukanvarsista ja suuremman luokan periaatteelliset ratkaisut sivuutetaan täysin. He yrittävät osoittaa opillista puhtauttaan ja paremmuuttaan toisiin uskoviin nähden kysymyksissä, joilla minun mielestäni on hyvin vähän tekemistä kristinuskon keskeisen sisällön kanssa. Ja kovasti myös hämmästyttää heidän vetoaminen Raamattuun absoluuttisena totuutena ja Jumalan sanana. Mikseivät he sitten johdonmukaisesti seuraa esim. yllä olevia ohjeita. Ei tässä mielestäni jää mitään tulkinnan varaa. Ei ihme, jos näiden epärehellisten ja epäaitojen piirien aatteet eivät oikein vetoa ihmisiin laajemmin.

Vähän jäi itseäni tuossa tekstissä mietityttämään, mitä järkeä on myydä tuotannontekijöitä. Eikö olisi järkevämpää pitää ne vaikka yhteisenä omaisuutena ja jakaa aikaan saatu tuotanto kristillisesti, ja myös se, että miksi kaikki jaetaan vain seurakuntalaisten kesken. Eikö olisi kristillisempää elää vaatimattomasti ja jakaa ylijäämä sitä eniten tarvitseville. Ehkäpä omaisuudesta kiinni pitäminen ei tuntunut tarkoituksenmukaiselta olosuhteissa, joissa odotettiin Jeesuksen pikaista palauta. Kapitalismi ja siihen liittyvä itsekkyys joka tapauksessa kovin huonosti sopivat kristinopin sanomaan.

Mammonan palvelu on tänä päivänä keskeisessä osassa kirkon elämää, sekä itsekkyys ja vallantavoittelu samanlaista kuin muissakin organisaatioissa. Pienempiä kuppikuntia ohjaavat vähän erilaiset vaikuttimet. Siellä ryhmän kiinteys ja sisäinen dynamiikka nousevat keskeisempään asemaan. Ihmisen apinageenit kaipaavat takaisin laumaelämään, jossa elo tuntuu niin paljon luontevammalta ja turvallisemmalta. Sieltäkö kumpuaa myös auktoriteettien kunnioitus. Alitajuisestiko me vieläkin pelkäämme tuntevamme johtavan apinauroksen iskut ja puremat nahoissamme, jos emme tunne kunnioitusta?

En mitenkään vihjaa siihen suuntaan, että ihmisellä ja apinoilla olisi samat esivanhemmat. Mutta jostain syystä Jumala kuitenkin päätti antaa ihmiselle lähes samat geenit kuin simpansseille. Tämä lienee osoitus Jumalan hyvästä huumorintajusta. Luulenpa, että Jumala antoi osan tästä huumorintajusta myös meille ihmisille: kyvyn pilailla ja nauraa toisillemme ja itsellemme, tai vaikkapa itse Jumalalle. Tuskin hän siitä pahastuu, koska en kuitenkaan usko hänen käyttävän kuin apinalaumaa johtava uros, niin kuin uskonnolliset piirit tuntuvat asian mieltävän kuvaillessaan häntä vallanhimoiseksi, meitä ihmisiä alistavaksi, ehdotonta kuuliaisuutta vaativaksi ja meitä rankaisevaksi isähahmoksi.

Mutta palatkaamme apostolien tekoihin. Ehkä tämä teksti antaa jotain osviittaa siitä, minkälaisiin arvoihin ihmiskunnan pitäisi nojautua, jotta voisimme ratkaista ihmiskunnan yhteisiä ongelmia ja henkisesti kehittyä. Mitä ihmettä varten sitä mammonaa pitää niin paljon haalia. Eihän ihminen tarvitse kuin vähän ruokaa, vaatteita ja suojaa, jonka jälkeen voi keskityttyä immateriaalisiin asioihin. Itse olen huomannut omassa elämässäni, että mitä enemmän on omaisuutta, sitä enemmän täytyy nähdä vaivaa siitä huolehtimiseen ja sitä enemmän myös ajatukset askartelevat sen parissa.

Tänään olemme kuitenkin jatkaneet matkaa yhdessä näistä Luojan luomista paratiiseista ja täällä nuo vaatteetkin voisi jättää pois, ainakin merellä. Erivärisiä perhosia lenteli silloin tällöin purtemme ympärillä. Ja aivan keulamme editse ui metrin pituinen lisko. Iltapäivällä saavuimme Paratín historialliseen pikkukaupunkiin. Elämä se on kuin silkkiä vaan. Tällaisina hetkinä aina tuntuu, että olisi jo valmis kuolemaan pois, kun on jo kaiken hyvän nähnyt ja kokenut, eikä enää odota mitään. Tästä eteenpäin voisi olettaa elämän olevan taantumista ja kääntymistä ehtoopuolelle. Eli miksi ei kuolla pois nyt, kun kaikki on hyviä sen sijaan, että yrittää kituuttaa ikälopuksi? Mutta ehkä minäkin vielä löydän syvemmän tarkoituksen elämälle kuin vain elää ja kuolla pois.

Muistan, kun kaksosemme pieninä naureskelivat eräälle kirjaselle, jonka joltakin saarnaajalta olin saanut. Kirjan nimi oli ”Miksi elät?”. Kaksosista se tuntui niin hassulta nimeltä – että joku voikin tehdä niin hölmön kysymyksen. Ja näinhän se taitaa olla. Ongelma ei ole niissä vastauksissa, joita emme saa kysymyksiimme, vaan väärin asetetuissa kysymyksissä.