49:38.74N 01:37.25W

Valentina
Tue 26 May 2009 11:46
Valentina saapui maanantaina 25.5. Cherbourgiin, josta Riston ja Helinän olisi tarkoitus jatkaa kesäkuun alussa kohti etelää.
 
Viimeinen legi oli jälleen kerran hyvä osoitus vuorovesievirtojen merkityksestä matkan tekoon. Saapuminen Cherbourgin edustalle tapahtui kaksi tuntia liian myöhään. Viimeisen kymmenen mailin aikana menetettiin kaikki se hyöty, mitä 244 mailin legillä siihen mennessä oli saavutettu eli noin 20 mailia, kun puskettiin muutama tunti 4-5 solmun vastavirtaan. Asia olisi ollut helposti korjattavissa, jos yöllä olisi viitsitty tarkentaa virtatiedot ja ajettu kolmisen tuntia koneella siinä vaiheessa, kun  lilluteltiin 3-4 solmun vauhtia keveissä tuulissa - se vain siinä vaiheessa tuntui hyvältä vauhdilta, kun virta vei melkein toisen mokoman
 
Kokonaisuudessaan matka sujui suunnitelmien mukaan  ja määränpäähän tultiin vähän etuajassa. Tuulet olivat vaihtelevia ja reissu oli kuiva kahta parin tunnin sadejaksoa lukuunottamatta. Matka Helsingistä Cherbourgiin kesti 13 vuorokautta ja maileja kertyi noin 1300, joista noin puolet purjeilla ja puolet koneella.
 
Kippari kiittää siirtomiehistöä Jere Pekkanen, Pasi Lyra ja Jonne Reitti.