Ranskatar ja puuskaista tuulta 15:06.8N 48:41.0W

Leeway Turku
Jukka & Anne Laiterä
Fri 6 Feb 2015 03:46
Vähän myöhemmin veltto Eino (autopiilotin ohjasuvaste oli säädetty alas) ajoi pilven alla olevassa puuskassa broachin ja heitti siinä sivussa annosteluvaiheessa olevan päivällisen pentterin seinille. Tästä ja taivaan merkeistä päättelimme puuskarintamien kohtaamisen todennäköiseksi myös yöllä. Pienen neuvottelun jälkeen päädyimme laskemaan paran ennen pimeää. Iso nostettiin kakkosreiviin ja kutteripurje rullattiin auki. Näillä asetuksilla on menty yö. Sednan purjevalinnasta ei ole tietoa, mutta etäisyytemme etenemissuuntaan on pysynyt jotakuinkin samana. Ranskatar tosin näyttäisi purjehtivan platlenssissä, koska sivusuuntaan välimatkamme kasvaa. Me seilaamme styyrpuurin halssilla ja itään kääntynyt tuuli nostaa Leewaytä nyt ikävästi yli St. Lucian suunnan. Lisäksi väistämme parhaillaan paria squallia nostamlalla kurssia 10-15°. Näillä asetuksilla mennään yö. Purje-ja kurssivalintoja mietitään uudelleen aamulla päivän valjettua.
Puuskainen tuuli puhaltaa voimakkuudella 9,5 m/s suunnasta 070°. Nopeutemme on n. 6 solmua ja kurssi 280°. Taivas on puolipilvinen. Aallokko joka tulee styyran takaneljänneksestä on 1,5-2 metristä ja panee veneen rullaamaan melkoisesti.
Jukka