MIndelo lähestyy

Leeway Turku
Jukka & Anne Laiterä
Mon 19 Jan 2015 21:57
Tasaisessa pasaatissa (070º, 10-13 m/s) on painettu menemään. Kutteripurje vaihdettiin toista vuorokautta sitten täyteen jennyyn, joka vie meitä hyvällä, keskimäärin hieman yli seitsemän solmun forssilla kohti São Vicenteä ja Mindeloa. Hyvin on siis pärjäilty, vaikka isoa ei ole puuhun saatukaan. Akut pitävät latausta huonon puoleisesti. Tämä ei ole kuitenkaan ollut ongelma, koska genua käytetään vain vähän useammin ja löpöähän meillä piisaa. Eilen tosin meni generaattorin merivesipumpun juoksupyörä, jonka Samu ja Jukka vaihtoivat suuremmitta ongelmitta uuteen. Homma oli siinä määrin rutiininomainen, että sen haasteellisuuden lisäämiseksi pudotettiin reippaasti rullaavassa veneessä yksi pumpun pesän ruuveista genun alla olevaan johto- ja letkuhässäkkään. Löytyihän se sieltä ledvalojen, peilien ja tarttumavarsien avulla.

Eilen juhlimme edellisenä yönä tapahtunutta kravun kääntöpiirin ylitystä. Tropiikissa siis ollaan. Ilmakin on pikku hiljaa alkanut lämmetä ja tänään päivää kannella paistateltiin jo t-paitasillaan. Yöt ovat kuitenkin yhä viileitä ja kosteita. Niinpä kunnon purjehdusasu on edelleen tarpeen. Kovin vähän täällä tuntuu oleva muuta meriliikennettä. Sen jälkeen, kun kurssi otettiin Kanarian eteläpuolelta etelälounaaseen, emme ole nähneet kuin kaksi rahtialusta ja niistäkin toisen ainostaan vain AIS-tähmänä plotterin ruudulla.

Ohjelmaa on tänään piisannut. Keittössä ovat hääränneet kaikki muut paitsi kippari ja tänään onkin syöty lounaaksi gourmet-hampurilaiset sekä päivälliseksi avokadopastaspesiaali. Jälkiruuaksi oli tuoretta ananasta. Ruoka on ollut tosi hyvää. Taitaa kääntöpiirin paras keittiö löytyä s/y Leewayltä. Juulia veti ensimmäisen liikuntaohjelman sitloodassa. Lisäiltiin nivelten liikkuvuutta ja venyteltiin krymppaantuneita lihaksia ja jänteitä. Tämä tuli todella tarpeeseen, paikat alkoivatkin olla jo aika tavalla jumissa. Iltapäivällä Samuli laski koemielessä perän vetouistimelta siimaa ja kalmarin kuvatuksen sleepiin ja lähti sitten muihin hommiin. Muukin miehistö keskittyi omiin askareisiinsa ja niinpä vieheeseen tietysti juuri silloin iski jokin paikallisista vesimonstereista. Jarru lauloi, vapa oli luokilla ja hetki vierähti ennen kuin kukaan oiken ymmärsi mitä tapahtuu. Viimein säntäsi kippari säätämään kelan jarrua, mutta vesipeto onnistui siinä samassa katkaisemaan siiman vieden vieheet ja perukkeet mennessään. Arvoitukseksi jäi, mitä siimassa roikkui, mutta iso se tietenkin oli. Siima kestää 50 kg + ja vauhtia oli iskuhetkellä yli seitsemän solmua. Sen verran jäi asia kaivelemaan, että vielä yritettiin uudestaan, mutta tällä kertaa ei tapahtunut mitään ja viehe nostettiinkin ylös hieman ennen auringon laskua.

Samuli ja Juulia ajavat parhaillaan toista puolivahtia, Anne latautuu gepardipesässä keskiyön hugiin, jonka hoitelee Jukka parinaan. Hau-haussa on sitten taas Samu ja Juuli ja joskus aamuvahdin alkupuolella pitäisikin São Vicenten ollakin jo aika lähellä.

Jukka