Takaisi Las Palmasissa 28:07.72N 15:25.54W

Leeway Turku
Jukka & Anne Laiterä
Fri 28 Nov 2014 16:28
Las Palmasissa ollaan. Tänne saavuimme aamupäivällä 26.11. Iso saatiin vihdoin alas ja rullalle Palmasin sataman leessä, kun kaikki latat paitsi ylin oli rimpuiltu ulos taskuistaan. Koko mastokisko oli irti ja pudonnut sijoiltaan kymmenisen senttiä ja roikkuin etuliikin ohjurin spectra-lenkin varassa. Tämä teki purjeen rullaamisen puomille mahdottomaksi. Purje oli jumittunut lattataskun kohdalta juuri etuliikin ohjuriin. Tasku oli repeytynyt. Etuliikki oli tältä kohdalta riekaleina ja palkosnörppi paljaana. Kolme ylintä lattaa oli poikki ja kaksi niistä puhkaissut taskunsa ja hyvää vauhtia menossa purjeen läpi. Vauriot olisivat varmasti laajentuneet, mikäli purjeen käyttöä olisi ”väkisin” jatkettu.

Olo on aika tyhjä ja tunnelmat vielä apeat. Isopurje lähti korjattavaksi eilen ja maston korjauskin pääsi hyvin alkuun, mutta keskeytyi saman tien, koska tarvittavia osia puuttuu. Ne kyllä löytyivät Furlerboomilta Tanskasta X-Yachts Hollannin ystävällisellä avustuksella, mutta tänne niiden tulo näyttää kestävän viikon päivät. Näin ratkesi lopullisesti, että uudelle startille tämän vuoden ARC-rallyyn ei ole realistisia mahdollisuuksia. Ajatukset käännetäänkin nyt vuoden 2015 regattaan, sillä eihän tätä tähän voi jättää. Asiasta tuntui parin nollausillan ja nukutun yön jälkeen olevan koko miehistö samaa mieltä. Näissä tunnelmissa pakkasivat Pena, Vesat ja Risto tänään merimiessäkkinsä. Pena lähti Lanzarotelle, Vesat ja Rippe takaisi Suomeen. Anne ja Jukka jäivät Las Palmasiin hoitamaan korjausprojektin loppuun ja fundeeraamaan nyt uusiksi mennyttä ensi vuoden purjehdusohjelmaa. 

Jukka