Melkein perillä

Namihani
Orvo Siimestö
Wed 23 Jun 2010 14:05
59:33.736N 23:26.946E

Keskellä Suomenlahtea

”Kotirannat rakkahat on tuolla, sieltä suunnan otin läntehen...” Nyt Namihani on palaamassa kotisatamaan kauniissa aurinkoisesa säässä Suomenalahden ollessa aivan tyyni.

Visbystä lähdettäessä jo klo 4 aikaan purjehdittiin vähän aikaa, mutta ennen pitkää oli turvauduttava ”peltigenuaan”. Yö oli kaunis ja rauhallinen, auringonnousun aikaan ohitimme Hiidenmaan kärjen, jossa neljä Naton sota-alusta vartioi kulkuamme.
Kun sää on ollut leppoisa, meillä on ollut aikaa nauttia hyvästä ruuasta. Kapteenin tekemä lihapulla-ateria oli mainio, ylitti laadultaan kirkkaasti Visbyn ravintolaruuan, joka sekin oli kohtullisen hyvä.
Kiitoksia Namihanille ja sen isännälle mukavasta, mieleenpainuvasta ja maittavasta retkestä. Kiitokset kapteenille myös isällisestä ohjauksesta purjehduksen saloihin.

Hyvää juhannusta ja hyviä uusia retkiä toivottavat viimeisen etapin osanottajat Harto, Jaakko ja Lasse.
Onpa hienoa, kun kotisatamaan on matkaa vain noin 60 mailia. Perillä ollaan, jos kaikki menee vielä hyvin, tänä iltana 23.6. Ikävä kotiväkeä painaa sitä enemmän mitä lähempänä ollaan. Hieno reissu on ollut kaiken kaikkiaan ja matkaa on nyt kertynyt kotoa lähdettyä yli 7700 mailia.
Teen yhteenvedon matkasta Juhannuksen jälkeen kaikessa rauhassa.
On taas aika kiittää miehistöä avusta veneen loppumatkalla. Kippari on saanut nauttia herran päivistä ilman tiskausvuoroja ja yövahditkin on hoitanut miehistö yhtä vähän kovemman tuulen yötä lukuunottamatta. Kiitokset Harto, Jaakko ja Lasse!
Orvo