Takaisin Ponta Delgadaan

Namihani
Orvo Siimestö
Sun 30 Aug 2009 22:45
Olemme palanneet jälleen Ponta Dedlgadaan. Reissu Hortaan oli hieno. Neulan paikka ei ilmeisesti siietynyt, mutta siellä me kävimme. Satama on täynnä tuhansia ven eiden "tägejä". Namihanin nimeä emme sinne maalanneet iahn sen takia, että olisi syy käydä siellä vielä toistekin.
Peterin sportcafessa saimme erityiskohtelun sen jälkeen kun Orvo kertoi Peterin pojalle tavanneesa henkilön, joka opetti Peterin tyttären apteekkariksi. Pöytäämme tarjottiin ilmaiset viskit.
Lähtö Hortasta oli kevyessä vastatuulessa. Tuuli oli siis kääntynyt tulomme jälkeen lännestä itään. Ison nosto ei meinannut onnistua. Falli juuttui lazy jacksin helaan. Piti nostaa Pepe mastoon. Saimme miehen puoleen väliin, kun falli irtosi itsestään ja Pepen puosuntuoli luiskahti kainaloihin. Hetken aikaa oli tosi kysessä, mutta siitä selvittiin.
Picon tulivuorfi näkyi todella kauan ja korkealla. Mahdoillisesti tein valashavainnon kikikareilla, mutta muuta en nähnyt kuin ison loiskaukse kahde valaturistiveneen välissä.
 Punta Delgadaan tulimme aamulla. Jari oli hotellissa odottamassa. Miehistö on n ytt siis täysilukuinen. Päivän mittaan tsekkasimme veneen sakkelit ja sokat. Jarri korjasi kompassin valot mukanaan tuomilla varaosilla. Minä kävin mastossa katsomassa, että mihin se falli oikein tarttuu. Muuta en keksinyt pyöristeelä kulmia teippaamalla.
 
Huomenna lähdemme bunkrauksen jälkeen avomeripätkälle kohden Madeiraa.