Alamme sopeutua uuteen satamapaikkaamme Gibraltarin kyljessä. Olemme tulleet maahan, jossa ravintolat aukaisevat ovensa ilta kahdeksalta eli silloin, kun me olemme jo pukemassa yöpukuja päällemme. Paikka vaikuttaa muuten olevan ihan ok, mutta ei ole lainkaan niin hieno kuin Lagos. Ei uskoisi, että Espanja oli vielä aivan äskettäin 1500-luvulla maailman mahtavin ja vaurain valtio.

Olen miettinyt, että onko tässä kolmen vuoden aikana tullut vieraannuttua Suomesta ja kirjoiteltua puuta heinää mm. talouspolitiikasta. Ehkä ei kuitenkaan. Huomasin netissä jutun ex pääministeri Esko Ahosta. Keskusta 1995 kärsimä vaalitappio luettiin pitkälti Ahon hallituksen lama-ajan takia harjoitetun tiukan talouspolitiikan syyksi. Ja varmaan kepulaisten piirissä ei oltu ilahtuneita siitä, että Aho oli runnomassa Suomea liittymään EU:n puoluetoverinsa ja toisen Keskustan voimahahmon Väyrysen vastusteluista huolimatta. Vuonna 1996 hän esitteli mielestäni hyvän Keskustan työreformin, josta ammattiyhdistysliike otti herneen nenäänsä. Vuonna 2000 hän hävisi niukasti presidentinvaalin Haloselle. Sittemmin hän on ehtinyt toimia Sitran yliasiamiehenä ja Nokian yhteiskuntasuhdejohtajana ja on tällä hetkellä tutkijana Harvardin yliopistossa.

Lehtitietojen mukaan Esko Ahon pitää nykypäättäjien arviota taantuman luonteesta vääränä.  Ahon mukaan kyseessä ei ole suhdanneluontoinen taantuma vaan rakenteellinen muutos ja Suomen kilpailukyky on heikentynyt kahtaalla: työn hinta on noussut liiaksi ja suomalaisten osaaminen ei pärjää yhtä hyvin kuin aiemmin kansainvälisessä kilpailussa. Euroopan talouskriisi ei ole euron kriisi, vaan kyse on yli varojen elämisestä. Suomalaiset ovat samassa veneessä, emme ole parempia kuin muut. Suomen kunnat ovat jo pitkään eläneet systemaattisesti yli varojensa. Olemme eläneet samalla tavalla kuin Etelä-Euroopan valtiot, ja se on yksi syy kuntien kriisiin.

Ahon mukaan Suomi ei ole enää teknologian ihmemaa. Hänen mielestään ei ole mitään jälkiteollista yhteiskuntaa, vaan teollisuuden ja viennin varassa toimiva kansantalous, jossa on kasvava määrä palveluja. Taloudessa ei ole paluuta kriisiä edeltäneeseen aikaan. Ajatukset tilanteen rauhoittumisesta nykyisillä toimilla hän tyrmää haihatteluna. Edessä on vain kaksi vaihtoehtoa: koko talouden perustan pitkäjänteinen remontti tai ajautuminen taloudellisesti, sosiaalisesti ja poliittisesti näännyttävään kierteeseen.

En ole siis suinkaan ainoa, joka paasaa näitä asioita. Ja jos tässä huonosti käy, niin kohta tulee noususuhdanne, joka väliaikaisesti parantaa tilannetta ja luullaan, että päästiin kuin koira veräjästä ja tarvittava suunnanmuutos jää tekemättä. Mutta edeltävien kappaleiden mietteet olivat vasta ongelman määrittelyä. Entä sitten ratkaisu:

Aho ottaa teollisen kilpailukyvyn lisäämisen ja informaatioteknologian lisäksi voimakkaasti kantaa myös sen puolesta, että julkinen sektori tulisi avata kilpailulle. Hänen mukaansa Euroopassa on vallalla harha, jonka mukaan yksityinen voiton tavoittelu ei sovi yhteen julkisen sektorin toiminnan kanssa. Jos julkisen sektorin toimijat eivät saa käyttää hyväkseen parasta yksityisen sektorin osaamista, julkisen talouden tervehdyttäminen jää tyhjäksi puheeksi. Pitää uskaltaa tehdä asioita, joihin yleinen mielipide suhtautuu epäilevästi, jopa vihamielisesti. Menoleikkauksia on kyettävä toimeenpanemaan tehokkaasti. Tehokkuus mahdollistaa nopean paluun kasvu-uralle. Välttämättömien vaikkakin ikävien päätösten siirtäminen yhä kauemmas vaikeuttaa päätöksentekoa ja lopulta vain pahentaa tilannetta. Ja seurauksena on se, että työttömyys ja taloudellinen piina jatkuvat pidempään. Omista kokemuksistaan Suomen 1990-luvun alun talouskriisin hoidossa Aho toteaa, että panostamista tutkimus- ja kehitystyöhön ei saa unohtaa leikkausten keskellä.

Tuossa on jo aika hyvä yleissuunta tarvittaville toimenpiteille. Lisäisin tuohon analyysin sen, että Suomi on liian nopeaa vauhtia ukkoutumassa. Tarvitsemme Suomeen nuoria maahanmuuttajia, jotka koulutuksensa ja kulttuuritaustansa puolesta pystyvät sopeutumaan maahamme. Ikävä tätä on sanoa, mutta maahanmuuttajat voivat olla sekä voimavara että rasite. Riippuu minkälaisista muuttajista on kyse. Ja eivät ne sopivat Suomeen hakeudu, ellemme ole houkutteleva maa.