Eilen iltapäivällä pääsimme jokusen aikaa seilaamaan kevyessä sivuvastaisessa, kunnes matka jatkui taas koneella. Yöllä pääsimme ihailemaan kirkasta tähtitaivasta. Maininki on välillä aika isoa.

Turusen Osmo antoi minulle rakentavaa palautetta blogistani, mikä innosti minua vielä vähän kirjoittamaan lisää tästä globalisaatiosta.

Kansallisvaltioideologia ja ajatus globaalista hallinnosta voidaan nähdä toistensa vastakohtina, samoin kapitalismi ja sosialismi. Jos asetamme toisen x-akselille ja toisen y-akselille, syntyy nelikenttä, jonka jokainen neljännes muodostaa mahdollisen kannatettavan ideologian. Tietenkään mitään näistä ideologioista ei koskaan ole ollut toiminnassa puhtaana, mutta ajatuksen tasolla ne ohjaavat niin yksilöllisiä kuin yhteisöllisiäkin päätöksiä.

Minusta ei nyt ole lainkaan olennaista se, kannatanko minä tai joku muu globaalia hallintomallia vai kansallisvaltioita. Nyt on liikkeelle lähtenyt suuri historiallinen prosessi ja kuten entuudestaan tiedämme, sellaisen pysäyttäminen on aika mahdotonta. Joten turha haikailla kansallisvaltioiden perään ja yrittää pyörittää historian ratasta sata vuotta taaksepäin.

Olennainen kysymys on siinä, miten me sopeudumme tähän prosessiin ja miten globalisaatio voitaisiin kääntää enemmän ihmiskunnan hyödyksi kuin vahingoksi. Aivan ensimmäisenä joudutaan miettimään hallinnolliset ratkaisut uusiksi. Nykyiset mekanismit on kehitetty kansallisvaltioiden tarpeita silmällä pitäen ja eivät enää oikein ole käyttökelpoisia edes siihenkään. Demokratia on tietysti kaunis ajatus, mutta maailma on tullut sen verran monimutkaiseksi , että huoltoaseman baarin miehiä ei pitäisi päästää päättämään kovin monista asioista.

Useita periaatteita joudutaan punnitsemaan uudella tavalla. Mitkä ovat ne demokratian mekanismit, joilla yhteisistä asioista päätetään. Ja missä kulkevat vapauden rajat. Tuskin ajattelun vapautta voidaan kieltää, mutta esim. uskonnon vapaus on jo liipasimilla. Vai voidaanko esim. hyväksyä uskonnolliset terroristiliikkeet tai esim. taleban tyyppinen ideologia, joka terrorisoi omia heimoveljiään? Voidaanko siis esimerkiksi uskonnollisen ideologian perusteella kieltää tytöiltä koulunkäynti? Mutta mielestäni nämäkin liikkeet käyvät kuolinkamppailuaan, ennen kuin niiden aika on tullut täyteen. Ja sama pätee myös kristillisiin ääriliikkeisiin. Parempi kuin pakkokeinot on antaa niiden kuihtua omaan mahdottomuuteensa. Ei se neuvostodiktatuurikaan, tuo sosialismin irvikuva, kuollut ulkoiseen pakkoon , vaan lahosi sisältäpäin, kun kukaan ei enää uskonut siihen.

Meidän pikku maapallollamme on edessään suunnattomat taloudelliset ja ympäristöongelmat. Myös oikeudenmukaisuus joutuu puntariin. Vallalla oleva hillitön itsekkyys on pahuutta. Kaikkea ei voi tuosta vaan jakaa tasan tai päästää joitakin elämään toisen siivellä. Mutta jotkut perusoikeudet maailmankansalaisille pitäisi olla tavoitteena, kuten perusterveydenhuolto ja oikeus peruskoulutukseen sekä nälänhädän poistaminen. Näistä olisi hyvä aloittaa. Hyvän tekeminen antaa tässäkin asiassa hyvän tekijöille enemmän kuin ottaa, ja itsekkyys taas lisää kaikkien ongelmia.

Voimakas kansainvälistyminen on johtunut monista tekijöistä. Yritykset ovat tulleet entistä enemmän monikansallisiksi toimijoiksi, tiedonkulku on lisääntynyt massaviestinnän ja viime aikoina netin välityksellä. Ihmiset matkustavat entistä enemmän ja kielitaito on lisääntynyt, vaikka siinä vieläkin on paljon parantamisen varaa. Tiede ei tunne kansallisia rajoja ja se on suuressa määrin korvannut uskonnon ihmisten maailmankuvan muokkaajana, vaikka ne osin pyrkivätkin vastaamaan eri kysymyksiin. Kuvaavaa on, että kristillisissä piireissä yritetään selittää raamatun ihmeitä mahdollisiksi tieteen keinoin. Ikään kuin ne eivät olisikaan jumalan ihmetekoja vaan luonnonlakeja noudattavia tapahtumia. Ja kreationistit yrittävät todistella kantaansa tieteen menetelmin, mutta epäonnistuvat tietysti pahasti. Ilmeisesti heillekin tiede on kuitenkin suuri auktoriteetti.

Ennen kansainvälinen kanssakäyminen ja ulkomaankauppa olivat vain pieni osa kansakuntien elämää. Tänä päivän kansakunnat, yritykset ja muut yhteisöt sekä yksilöt ovat enenevässä määrin osa monikansallista verkostoa. Tästä seuraa tarve hallita ja organisoida asioita monikansallisesti, tapahtuu se sitten kansainvälisten sopimusten ja järjestöjen, unioneiden tai jopa maailmanvaltion puitteissa. Ensimmäisiä haparoivia askeleita kohti monikansallisia järjestelyjä ollaan jo otettu, mutta veikkaanpa, että tämä on vasta ison muutoksen alkua. Ja mahdollisuudet niin hyviin kuin huonoihinkin ratkaisuihin ovat olemassa.