Tilaamamme pakokäyrä on nyt jokusen ajan pyörinyt Buenos Airesissa. Sen piti tulla lentorahtina, mutta Andes Líneas Aéreas´in terminaali on kuulemma mennyt remonttiin eivätkä voi ottaa lentorahtilähetyksiä vastaan. Tänään yrittävät sitten lähettää sen maantierahtina, joka kestää pari kolme päivää. Kilometrejä täältä on Buenos Airesiin 1.400.

Osia odotellessa jatkankin nyt tästä tiedon epävarmuudesta. Todellisuudesta ja mahdollisuudestamme ymmärtää sitä meillä on lasten kanssa usein ollut tapana keskustella joulupöydässä. Lasten on varmaan usein vaikea hyväksyä vanhempien ajatuksia. ”Ei se isä kaikkea tiedä tai oikeastaan juuri mitään” onkin ihan hyvä lähtökohta.

Käytän usein Platonin luolavertausta. Siinä oletetaan, että on ihmisiä, jotka ovat istuneet selkä luolan suuaukkoon päin koko ikänsä. Aino asia, mitä he ovat koskaan nähneet, ovat luolan suuaukolta luolan seinälle kuvastuvat suuaukon editse liikkuvien ihmisten ja eläinten varjot. Nämä varjot ovat näiden ihmisten käsitys todellisuudesta, koska mitään muuta he eivät koskaan ole nähneet.

Samalla tavoin meidän ihmisten todellisuus perustuu havaintoihin meitä ympäröivästä epätäydellisestä maailmasta. Tämä maailma ja todellisuus, jonka aistimme, on itse asiassa heijastusta täydellisemmästä ideoiden maailmasta. Esim. kaikki erilaiset enemmän tai vähemmän epätäydelliset puut ovat heijastusta täydellisemmästä puun ideasta. Platonille ideoiden maailma edustaa suurempaa todellisuutta kuin meidän aistihavaintojemme maailma, jossa ei voi ajatella olevan esim. täydellistä ympyrää. Mutta täydellisen ympyrän idea on olemassa.

Matemaattiset ideat edustavatkin Platonin ideoiden hierarkiassa kaikkein korkeinta todellisuuden astetta, jota voimme päästä perille vain ajatteluprosessin kautta.

Nykyisin vallalla olevan tieteenfilosofian mukaan matemaattiset totuudet eivät ole lainkaan totuuksia todellisuudesta. Esim. 1+1=2 väittämä ei kerro mitään todellisuudesta eikä ole mikään tosiasia. Se on ainoastaan tosi väittämä erään kielen tai matemaattisen järjestelmän sisällä.

Ideaoppi ei kuitenkaan ole mitenkään itsestään selvästi väärä. Voimme esim. ajatella, että koko meitä ympäröivä aineellinen maailma tuhoutuu, jonka jälkeen ei ole mitään todellisuutta. Mutta yhtä hyvin voimme väittää, että ideat eivät voi tuhoutua. Esim. vaikka joku matemaattinen järjestelmä on olemassa, vaikka ei olisi olemassa ketään, joka sitä ajattelisi tai käyttäisi. Ympyrän idea on ikuinen.

Tästä pääsemme olemassaolon problematiikkaan. Onko aineellinen olemassaolo varsinainen olemassaolon muoto. Myös usko materiaaliseen olemassaoloon on heikoissa kantimissa, koska emme tiedä, mitä materia oikeastaan on. Eli vakaasti uskomme johonkin, josta emme tiedä, mitä se on.

Eräs herra nimeltään Descartes tuli erityisen kuuluisaksi lauseestaan "cogito ergo sum", "ajattelen, siis olen". Muista ansioista hänelle kyllä kuuluisuuden suon, mutta en tästä lauseesta. Ensin siis otetaan lähtökohdaksi, että on olemassa olento ”minä” ja sitten todetaan, että tämä olento lisäksi ajattelee. Näistä premisseistä vedetään johtopäätös, että” minä” on siis olemassa. Niinpä niin, kehäpäätelmät tuntuvat olevan näitä kaikkein varmimpia totuuksia.

Maailma on suuri mysteeri. Intuitiivisesti kyllä ymmärrämme (tai luulemme ymmärtävämme) olemassaolon totuuksia, kuten vaikka sen, että nyt tuuli vinkuu korvissa, eikä näistä yksinkertaisista asioista tule erimielisyyttä. Suurempien ja abstraktimpien totuuksien ymmärtäminen onkin eri juttu. Jollekin ehkä on selvää, että jumala on olemassa ja jollekin toiselle, että ei ole. Mutta kovin erilaisten jumalien nimeen ihmiset vannovat. Ja mikä saa ihmiset niin kiihkeästi väittämään, että juuri heidän totuutensa on oikea? Minä kyllä pitäisin sitä tyhmyytenä ja ylimielisyytenä.

Joku voisi tässä kohden kysyä, että onko ajattelun ja puheen vapauteen ja demokratiaan uskominen sen paremmin perusteltavissa. Uskon asioita tietysti nämäkin. Mutta elämässä tukee tilanteita, jossa on valittava puolensa. Valitettavasti suvaitsevaisuuttakin on puolustettava asein. Mitä enemmän diktatuurivaltioille annetaan löysää narua, sen pahemmaksi tilanne vain usein kehittyy, kuten esim. Pohjois-Korean kohdalla on taas nähty. Siellä ne nyt uhoavat jo ydinaseilla. Voimme vain toivoa, että tämä valtio romahtaa sisäisiin paineisiin, ennen kuin enemmän pahaa ehtii tapahtua. Toistaiseksi suurin kärsijä on ollut Pohjois-Korean oma kanssa.

Jotkut aina jaksavat höpöttää, miten muka on erilaisia kulttuureja ja pitäisi suvaita muullakin tavalla ajattelevia ja uskovia ihmisiä. Aivan kuin Pohjois-Korean, Burman ja Zimbabwen j.n.e kansat aivan vapaaehtoisesti kannattaisivat oman maansa diktatuuria. Mutta vaikka ei suvaittaisikaan, niin eri asia on tietysti, minkälaisiin uhrauksiin käytännössä vapaa maailma on valmis ja kykenee.

Itse näkisin parhaaksi tieksi kehittyneiden maiden taloudellisen ja sotilaallisen integraation ja uuden laisen maailmanvaltion, johon mukaan pääsee vain ne maat, jotka jakavat samat perusperiaatteet. Kansallisvaltioihin perustuva maailma on auttamattomasti jäämässä vanhanaikaiseksi. Yritysten ja talouden tasolla maailma on jo pitkällä integraatioprosessissa. Poliittishallinnollinen integraatio on tulossa pahasti jäljessä.

Kovasti tuntuvat Suomen mielipidesivuilla ajattelevan Irlannin tilanteesta, että siinä se nyt taas nähtiin, miten huono asia EU ja Euro on. Parempi olisi ollut pysyä niistä erossa ja pitää päätösvalta kotimaassa. Minä taas näkisin, että näillä Euroalueen ongelmavaltioilla on ollut liian paljon päätösvaltaa. Parempi olisi ollut, että joku ylikansallinen elin olisi estänyt niitä harjoittamasta huonoa talouspolitiikkaa. Kun katsomme Suomenkin lähihistoriaa taaksepäin, niin ei se Suomen talouspolitiikka niin vakuuttavaa ole ollut. Ja poliitikoilla tietysti on paineita aina ostaa äänestäjien suosio. Siitä se alamäki sitten alkaa. Kyllä tiukka ylikansallinen kuri taloudenpidossa olisi parempi.