Päällimmäisenä täällä meidän asialistallamme ovat olleet veneessä ilmenneiden vikojen ja isopurjeen pienen repeämän korjaus. Eniten työtä ja stressiä on tuottanut peräsinlaakerin kitinä, joka alkoi siis jo noin vuorokausi Las Palmasista lähdön jälkeen. Asian tiimoilta harjoitettu pohdiskelu ja tutkimussavotta johtivat varsin nopeasti johtopäätökseen korroosiosta peräsintukissa, ilmiö kun oli jo ennestään tuttu. Niinpä yli kolme vuorokautta vierähti maavuotoa etsiessä, tosin vaihtelevalla intensiteetillä. Samuli ja Jukka kolusivat sähköjärjestelmää Juulian ja Annen pitäessä huolta muusta veneestä ja siitä, että nälkä ei päässyt yllättämään. Välillä toimitettiin isopurje korjaukseen paikalliselle purjemaakarille ja testattiin akustoa. Purjeen paikkaus hoituikin nopeasti ja halvalla. Työ jälkikin näytti hyvältä. Samu ja Jukka vielä varmistelivat lopputuloksen liimamalla bätsin sulkemaan lattataskun päällä olevan sauman.

Vaikka muissa hommissa edettiin, vikavirta pysyi piilossa ja alkoi vaikuttaa jo yöuniinkin. Vihdoin lauantai aamuna ongeman juurisyy selvisi. Se löytyi perävalon johdotuksesta, joka nappasi ylimääräistä virtaa jostakin toisesta kaapelista. Valoon menevän johdon eriste on siis ilmeisesti rikki jossakin matkalla päätaulusta perään. Kun lampun piuhat styyrpuurin perälokerossa pantiin poikki, loppui maavuoto siihen. 

Akut osoittautuivat olevan täysin finaalissa. Eipä voi välttää ajatusta, etteikö myös veneessä lymyillyt maavuoto näyttelisi merkittävää roolia akkujen tuhodraamassa. Hieman joutuu tässä myös X-Yachtsin sähköasennus kyseenalaiseen valoon. Veneessä olevien AGMien tilalle ei löydy tästä kylästä uusia, mutta tänään kuitenkin onnistuimme paikallistamaan Mr. Cesarin avustuksella auton renkaisiin ja akkuihin erikoistuneen pajan hiukan ydinkeskustan ulkopuolelta. Putiikki oli autotalli, jossa norkoili 3 tummanpuhuvan hemmon tiimi kädet kahta puolta, pari mafioson oloista asiakasta (?) sekä osastosihteerin virkaa toimittava koira. Vaisun ensikontaktin jälkeen alkoi epämääräinen odotteluhaahuilu. Juuri, kun olimme aikeissa kyseenalaista läsnäolomme mielekkyyden, paikalle pyyhälsi pakullaan lafkan omistaja. Hän johdatti meidät tallin perällä olevan oven takaa löytyvän, yllättävän hyvän akkuvalikoiman äärelle. Sieltäpä me sitten bongasimme tavalliset lyijyakut, jotka toivottavasti huomenna pääsemme asentamaan loppuun kuluneiden AGMien tilalle. Tämän jälkeen alkaa Leeway ollakin tekniikan puolesta lähtökunnossa. Sitloodan VHF-kaiutin tosin lakkasi viime tiistaina toimimasta. Tätä tutkitaan vielä, jos ehditään. Muuten se jää puhdetöiksi Atlantille.

Mindelo on 70 000 asukkaan kaupunki. Yleisilme on jossain määrin rähjäinen. Köyhyys on selvästi läsnä ja elämän perusedellytyksetkin vaikuttavat joidenkin kapverdeläisten kohdalla olevan hieman hukassa. Mm. roskapussin sisältö tuntuu muutamia paikallisia kovasti kiinnostavan. Hiukan surulliselta välistä tuntuu. Toisaalta jonkinlainen yhteisöllisyys ja rento fatalismi näyttäisi jossain määrin kompensoivan elämän materiaalisia puutteita. Hämmentävältä tuntuu myös alkuasukkaiden  elekieli, tietynlainen totisuus ja ilmeettömyys. Tunteiden ja sanojen tarkoituksen tulkitseminen on välillä aika vaikeaa. Ehkäpä tämä liittyy suhtautumiseen täkäläisestä näkövinkkelistä rikkaisiin turisteihin, ohikulkijoihin, joihin ei pidetä tarpeellisena luoda minkäänlaista lähempää tuttavuutta.

Matkalla Las Palmasista ilmojen viileys yllätti - siis olemmeko todellakin tropiikissa! Kunnon purjehdusasut olivat etenkin yöllä todella tarpeeseen.

Mindelon marinaan saapui jokunen päivä sitten myös nuori englantilainen heppu, joka puisine kansanveneineen (!) viimeksi nähtiin Las Palmasissa. Hän oli liikkeellä yksin! Kaverin purjehdusretki oli alkanut Englannin Bristolista ja tarkoituksenaan on lähteä kohti Karibiaa ensi viikolla. Tähän astisen suorituksen perusteella ei ole mitään syytä epäillä, etteikö hän aiettaan totetuttaisi ja siinä vielä onnistuisikin.

Katso myös 

sekä Juulian ja Samulin blogi

Jukka