Preko

Valentina
Sat 20 Jun 2015 15:52

Aamulla veneen sisälämpötila oli jo huolestuttavasti pudonnut lähemmäs kahtakymmentä. Iltapäivällä lähestyttiin taas kolmeakymmentä, eli aivan sopiva juhannussää (vaikka Suomi lienee ainoa paikka maailmassa, jossa vietetään jussia kesäkuun 20. - jos sitä nyt ylipäitensä vietetään).

 

Paikkana Preko on kansainvälisempi kuin aikaisemmat satamamme. Täällä puhutaan muitakin vieraita kieliä kuin saksaa. Tämä on selvästi lomakaupunki mutta ei massaturismin vaivaama. Tunnelma on aivan toinen kuin jossain Espanjan aurinkorannikolla. Ehkä jokin kaukainen vertailukohde voisi olla Hanko. Mutta yhtä Hankoa kohden täältä löytyy sata hankoa. Matkailun mahdollisuudet ja merkitys ovat 4,5 miljoonan asukkaan Kroatialle aivan toiset kuin Suomelle, jossa aina välillä mietitään matkailuelinkeinosta taloutemme pelastajaa.

 

Prekon pienehkössä marinassa näkyy myös kansainvälisyys. Olen rekisteröinyt tavallisten Kroatian, Saksan, Itävallan ja Italian perälippujen lisäksi Iso-Britannian, Irlannin, Slovakian, Tsekin, Unkarin ja Uuden-Seelannin liput. Viimeisessä kuvassa näkyvään vieressä olevaan hienoon englanilaiseen ketsiin meidät on kutsuttu illalla drinkeille. Ja Uuteen-Seelantiin on marinapaikka jo puhuttu valmiiksi sitten kun siellä seuraavan kerran poikkeamme.

JPEG image

JPEG image

JPEG image

JPEG image

JPEG image

JPEG image