41:04.46N 08:20.37E

Valentina
Sat 21 Jun 2014 20:20

Eilen illalla jäimme yöksi Sardinian luoteisnurkassa sijaitsevan Asinara saaren suojan puolelle odottelemaan aamun valkenemista. Matkan jatkaminen kun olisi tietänyt saapumista määräsatamaan vasta aamuyöstä. Saari ja sitä ympäröivät vedet ovat luonnonsuojelualuetta ja ankkurointi on kielletty, mutta muutamassa lahdessa on veneilijöitä varten asetettu poijuja, mikä on hyvä ajatus. Välimeri on syvä ja matalaa rantavettä ei ole kuin vähän matkaa rannasta, jonka jälkeen ollaan hetkessä satojen tai kilometrien syvyisessä vedessä. Matala rantavesi ja sen kasvillisuus on kuitenkin tärkeä osa ekosysteemiä ja ankkurointi kettinkeineen tekee ikävää jälkeä meren pohjassa.

 

Valitsemamme poijualue sijaitsi päiväpurjehduksen tai vain parin kolmen tunnin matkan päässä useastakin marinasta ja aprikoin, mahtaako siellä enää olla poijuja vapaana, kun on perjantai-ilta. Huoleni oli turha kuten niin usein ennenkin. Kaikki kaksitoista poijua olivat vapaana. Olivatkohan italialaiset katsomassa jalkapallon MM-kisoja vai eikö veneilykausi vielä ole alkanut?

 

Nyt on edelleen low season ja marinahinnat ovat useimmiten heinäkuun alkuun asti edullisempia, mikä täällä tarkoittaa meille 60 euron hujakoilla olevia hintoja. Pohjois-Sardiniaa pidetään Italian hienoimpana purjehdusalueena. Alueen purjehdusoppaat varoittavat, että heinä-elokuussa kaikki satamat ovat tupaten täynnä ja yli sadan euron vuorokausihinnat meidän kokoiselta alle 12 metrin veneeltä ovat normi.

 

Tähän asti kesäpurjehduksemme on pientä säätämistä lukuun ottamatta sujunut hyvin. Helinän suurin huolenaihe on ollut, että niin monta hyvää futismatsia jää katsomassa. Satamissa hän ronkuu katsomaan matsia jossain paikallisessa ravitsemusliikkeessä. Ja aina ei edes yksi matsi illassa riitä. Onneksi paikat sulkevat ovensa puolen yön jälkeen, niin emme voi pikkutunneille asti jäädä katsomaan. Mutta kyllä minustakin jalkapallon MM-kisat ovat parasta urheiluviihdettä, vaikka muuten en ole kovin innokas penkkiurheilija.