37:24.05N 17:52.63W

Valentina
Wed 10 Jul 2013 12:01

Tuulet ovat edelleen hiipuneet. Välillä käydään aina sillä rajalla, jaksaako tuuliperäsin ohjata ja purjeet pysyä vedossa. Pääsisimme luovikulmalla oikeaan suuntaan, mutta virta vien meitä liiaksi etelään.

Olisihan meillä polttoainetta ajaa koneella ja voittaa sillä ehkä yhden matkavuorokauden. Olo merellä on kuitenkin viihtyisää. Luemme, nukumme, syömme ja nautimme elämästä ja välillä tähystämme horisonttia. Kukaan ei häiritse meitä emmekä me ketään.

Tosin liikenne näillä vesillä on aika vilkasta. Kolme rahtialusta on mennyt läheltä ohi ja niitä on runsaasti näköetäisyyden ulkopuolella. Tästä kertovat AIS-vastaanottimemme ja aktiivinen tutkaheijastimemme. Vaikka kokemuksemme mukaan isot laivat eivät paljon purjeveneitä väistele eivätkä usein edes huomaa niitä, pidän elektroniikan ansiosta niihin törmäämistä hyvin epätodennäköisenä (perussääntöhän on, että moottorilla kulkeva alus väistää purjeilla kulkevaa).

Suurin riskitekijä ovat toiset pienveneet ja meressä ajelehtivat tavarat, joita yöllä on melko mahdoton nähdä muuta kuin kirkkaalla kuutamolla. Pitkänmatkan purjehtijoilla tähystys on yleensä sitä, että silloin tällöin katsellaan vähän horisonttiin. Yksinpurjehtijoille jatkuva tähystys ei edes ole mahdollista. Lähdetään siitä olettamuksesta, että törmäyksen riski on niin pieni, koska riskitekijöitä on vähän suhteessa meren laajuuteen.

Eilisyönä meille sattui läheltä piti tapaus toisen purjeveneen kanssa. Helinä oli kannella ja havaitsi, että yhtäkkiä vastaantuleva purjevene oli melkein rinnalla parin kaapelin päässä, vain isopurje ylhäällä. Helinä ei havainnut mitään punavihreitä kulkuvaloja, mutta totesi ohituksen jälkeen, että perävalo oli päällä.

Jos purjevene olisi tullut kohti ja mahdollisesti vielä sopivasti keulapurjeen takaa, olisi yhteentörmäyksen välttäminen ollut vaikeaa ja tai jopa mahdotonta, jos tähän vielä lisätään oletus, että keulan kulkuvalot olivat pimeinä.

Purjeveneiden kulkuvalot ovat myös yleensä tehottomia ja kantama lyhyt. Tämä merkitsee sitä, että kun ne näkee, ollaan jo aika lähellä. Lasikuituiset purjeveneet eivät myöskään näy tutkassa kovin hyvin, eivät ainakaan meidän pikku tutkassamme, ellei niissä sitten satu olemaan aktiivinen tutkaheijastin. Ja yleensä pienveneilijät pitävät tutkaa päällä vain silloin, kun näkyvyys on huono.