20:20.17S 02:07.24E

Valentina
Mon 4 Feb 2013 18:02

Twistlerin nostamine ylös oli hyvä ratkaisu. Matkavauhti on edelleen hyvä. Yöstä alkaen on kuitenkin ollut sadekuuroja ja niihin liittyvät äkilliset tuulen voimakkuuden ja suunnan vaihtelut eivät ole kivoja, kun ylhäällä on spinnun kokoinen purje.

Kiipesin mastoon ylös tarkistamaan fallin kunnon. Toistaiseksi kaikki hyvin. Kerran meillä tässä leikissä spinnufalli hankautui yläplokissa melkein poikki ja kerran fallin sakkeli vääntyi rikki.

Etelä-Afrikassa oloaikanani mietin monesti, miten hyvin vallanvaihto ja apartheidjärjestelmän purkaminen onnistuivat. Katastrofin ainekset olivat olemassa ja olisi voinut käydä kuten Zimbabwessa. Pienet asiat kuten esim. Mandelan ja Tutun persoona ja toisaalta Mugaben vaikuttivat lopputulokseen. Historian kulkua on mahdoton tietää etukäteen.

Silloin kun aikoinani aloittelin yritystoimintaa Virossa vielä neuvostoaikaan, minun visioni oli, että Neuvostoliitto muuttuisi vähän siihen malliin, mitä tapahtui Kiinassa: kommunistipuolue pysyisi vallan kahvassa paljon pidempään ja talouselämä mullistuisi ensimmäisenä. Pieleen tietysti meni tämä visioni, kuten ne yleensä menevät. Ja jälleen kerran pienet asiat, joita ei voi tietää ennakolta, voivat suuresti vaikuttaa lopputulokseen. Jos esimerkiksi Kiinassa Tienanmerenaukion tapahtumat olisivat päättyneet toisin, kehitys siellä olisi voinut ottaa aivan toisenlaisen suunnan.

Minulla on myös visio siitä, että talouselämän ja kulttuurin kansainvälistyminen laajemminkin muuttavat nykyisen kansallisvaltioihin perustavan järjestelmän. Tämä tietysti on enää vain puoleksi visio, koska kansallinen talous ja kulttuuri ovat jo pitkälle historiaa – eivätkä ne koskaan niin kansallisia edes ole olleet, kuin on halutta uskoa. Nyt meillä on historian jäänteenä poliittinen järjestelmä, joka on epätarkoituksenmukainen nykytilanteeseen.

Ihmislaji ehti jo jakautua eri rotuihin. Tämän prosessin johdonmukainen jatko olisi ollut, että muutaman sadantuhannen vuoden aikana eri rodut olisivat kehittyneet eri lajeiksi. Näin ei sitten kuitenkaan käynyt. Ehkä se on osa Jumalan suunnitelmaa. Vaikka hän ensiksi päätti hajottaa Baabelin tornin rakentajat eri kansoiksi, näyttää hän nyt muuttaneen mieltään. Geneettinen ja kulttuurinen yhtenäistyminen on alkanut ja kiihtyy koko ajan.

Kaikki tuntuvat uskovan demokratiaan. Valkoisille Etelä-Afrikassa se tarkoitti demokratiaa vain valkoisille. Rikkaiden ja hyväosaisten on aina ollut vaikea luopua etuoikeutetusta elämästä. Epätasa-arvolle tuntuu löytyvän loputtomasti huonoja perusteluja. Tämä asia on myös länsimaille ongelma. Ihmiset siellä eivät halua luopua etuoikeutetusta asemastaan. Näyttää kuitenkin siltä, että länsimaiden ajama markkinatalous ja vapaa maailmankauppa tekevät siitä lopun ilman sen kummempia poliittisia päätöksiä. Ehkä sitten, kun länsimaat eivät enää olekaan niin paljon vauraampia, aika on kypsä myös uudenlaisille poliittiselle järjestelmälle. Se edellyttää myös kulttuurin integraatiota, joka sekin on jo hyvässä vauhdissa. Ihminen muuttuu hitaasti, mutta kulttuuri nopeasti.