Fremantle 2

Valentina
Wed 11 Apr 2012 06:03

Olemme kotiutuneet hyvin ison ja maineikkaan Fremantle Yacht Clubin vieraaksi. Pasaatituulireittiä (tunnetaan myös nimellä Milky Way ja Barefoot Route) seuraavat Torresin salmen kautta menevät harvemmin eksyvät näin kauaksi pois reitiltä. Mutta kaikille maapalloa väärinpäin kiertäville purjehtijoille tämä on lähes pakollinen pysäkki. Samoin ympäri maapallon purjehduskilpailussa tämä on yleensä yksi etappi. Juuri nyt täällä ei ole muita ulkomaalaisia, mutta vähän ennen meitä täällä oli hollantilainen pariskunta ja nyt odotetaan suurta Etelä-Afrikkalaista katamaraania saapuvaksi. Pursiseuran politiikkana on ottaa ulkomaalaiset vieraat hyvin vastaan.

Hinta marinassa on 35 dollaria yö, mutta jos voi osoittaa olevansa jonkin pursiseuran jäsen, niin saa kolme ensimmäistä yötä ilmaiseksi. Onneksi olimme liittyneet Niue Yacht Clubin jäseneksi ja meillä oli jäsenkortti. Tämä 20 Uuden Seelannin dollarin investointi osoittautui kannattavaksi.

Muutos etelärannikon ajoittain viileähköihin ilmoihin on dramaattinen. Pari päivää on ollut kolmenkymmenen asteen helteen, mikä tosin tähän aikaan vuodesta ei enää ole kovin yleistä. Täällä on tänä vuonna ollut epätavallisen lämmin kesä 40 asteen helteineen.