Portland

Valentina
Fri 2 Mar 2012 07:33

Portlandissa ei ole vierasvenelaituria. Olimme parkkeeranneet itsemme kunnan laituriin ja saimme jäädä siihen, koska sitä yleensä käyttävät kalastusalukset olivat vähän pidemmällä kalareissulla. Mutta hinta oli 65 dollaria yö! Onneksi siihen sentään sisältyi sähkö ja vesi. Vesi olikin tarpeen kannen huuhtelua varten, sillä kansi peittyi pian puuhakkeesta, jota tuuli toi muutaman sadan metrin päässä olevista hakepinoista.

Runsaan kymmenen tuhannen asukkaan kaupungille satama on tärkeä. Puuhakkeen lisäksi sieltä laivataan viljaa, alumiinia ja lannoitetta. Kaupunki itsessään on varsin kiva pikku kaupunki. Seuraavaksi yöksi päätimme kuitenkin siirtyä ankkuriin. Laskeskelimme, että laitureiden ja poijussa olevien huviveneiden väliin jää sopivasti tilaa ja emmekä siinä ole häiriöksi myöskään kaupalliselle liikenteelle.

Helinä luki minulle eilen taas Päivän Tunnussanaa. Kuninkaiden kirjassa kerrottiin, että Salomonilla oli vaimoinaan lukuisia vieraiden maiden naisia, joita hän rakasti. Hänellä oli seitsemänsataa kuninkaallista vaimoa ja kolmesataa sivuvaimoa. On se aikamoinen määrä vaimoja yhdelle miehelle. Jos haluaa hoitaa aviolliset velvollisuutensa edes kerran vuodessa, niin pitää joka yö vuoden kuluessa olla kolmen ja aina eri vaimon kanssa. Tuskin siinä aika riittää kovin hyvin edes tutustumaan näin moneen puolisoon.

Herra ei kuitenkaan paheksunut sinällään tällaista menoa. Hänen kiukkunsa nousi siitä, että vaimot veivät Salomonin sydämen muiden jumalien puoleen, joita nämä palvoivat. Tämä näyttää olevan Vanhan Testamentin yksi punaisista langoista: älä palvo muita jumalia.

Kristinusko on kautta vuosisatojen ollut ehkäpä maailman suvaitsemattomin uskonto. Nykyaikana on kuitenkin ryhdytty puhumaan suvaitsevaisuuden puolesta kristityissäkin piireissä. Tälle on kuitenkin vaikea löytää tukea ainakaan Vanhasta Testamentista ja jos Raamattu on yksiselitteisen erehtymätön opas ja totuuden lähde sen sanomaan uskoville, niin en näe, miksi minkään kristityn kansakunnan tulisi suvaita muita uskontoja.