logo Valentina's Web Diary
Date: 10 Oct 2010 01:40:44
Title: Puerto Madryn

Lukijapalautteen mukaan edellinen blogi ei ollut tullut kokonaan läpi, joten tässä loppuosa:

Yhteyskin saatiin vähän erikoisella tavalla. Venekerhon toimisto ei vastannut VHF:ään. Prefectura ei pystynyt (tai halunnut) auttaa meitä saamaan kontaktia. Mutta Malevolla oli kotonaan VHF päällä ja kuuli kun me kutsuimme Marinaa ja otti itse meihin yhteyttä ja tuli kaverinsa ja kumiveneensä kanssa sukellusvarusteissaan auttamaan.

Ensin saimme apuköydellä otettua vedon pois poijuköydestä. Siitä huolimatta käysi oli niin tiukasti jumittunut, että Malevon piti veden alla vasaralla hakkaamalla irroittaa se. Hän sanoi minulle, että yksikseen minulla ei olisi ollut mitään mahdollisuuksia saada sitä irti. Vähän samaan lopputulokseen olin itsekin tullut yöllä. Tai ehkäpä sahan kanssa 10-30 minuutia työskentelemällä vedessä valoisaan aikaan se olisi onnistunut. Köyden hakaisija kun on noin 10cm. Venekerho ei varmaan olisi ilahtunut tästä toimenpiteestä.

Nyt sitten hartaasti toivomme, että peräsin on kunnossa. Malevo sanoi, että ulkoisesti kaikki on ok ja peräsintuntuma on minusta normaali.

Pahempiakin asioita voi sattua ja paljon on sattunut näillä vesillä. Niille, jotka eivät vielä ole pitkästyneet lukemaan jaarituksiani, kerron toisen tarinan.

Kun eilisaamuna tulimme kumiveneellä rantaan, meillä oli edessä sadan metrin matka kantaa venettä. Täällä vuorovesivaihtelu on viisi metriä, ja pitää varautua siihen, että rantaviiva siirtyy noin 100 metriä. Vene on Helinälle aika raskas ja yksin sitä ei pysty kantamaan.

Mutta saman tien meitä vastaan tuli nuori hollantilainen kaveri trailerin kanssa, johon nostimme kumiveneen ja kerhon traktori tuli noutamaan sen. Tutustuimme nuoreen hollantilaispariskuntaan, joka olosuhteiden pakosta on joutunut jäämään tänne veneensä kanssa. He sanoivat ilahtuneensa tulostamme, koska kuuteen kuukauteen täällä ei ole poikennut yhtään ulkomaalaista venettä. Kutsuimme heidät veneellemme illalliselle. Tämä oli kuitenkin peruuntua, koska oli kova aallokko ja meidän pikku dingillämme ja sähköperämoottorilla ei kovassa kelissä ole juuri asiaa vesille. Koska he kuitenkin ovat jo kokeneita merenkulkijoita, sovimme, että he laittavat sopivat asusteet, ja yritämme. Matka rantaan oli myötätuulessa helppo, mutta täydessä lastissa vastatuuleen takaisin oli jo vaikeampaa. Yksi hoiti perämoottoria ja kaksi meloi rivakasti ja niin lopulta saavuimme perille ja kuulimme heidän tarinansa.

He olivat ostaneen 33 jalkaisen vanhan  teräsjoolin, jota olivat kunnostaneet antaumuksella viisi vuotta ennen lähtöään maailmalle. Tämä kymmenen tonnia painava pitkäkölinen vene on jämäkkä alus. Se ei ole mikään nopea menopeli, mutta hyvin merikelpoisen näköinen.

Viime helmikuussa he olivat tulossa pohjoisesta kohti Puerto Madrynia aivan kuten mekin toissapäivänä. Mutta 35 mailia ennen lahden suuaukkoa tuuli kääntyi ja lounaismyräkkä alkoi. Heillä ei ollut äkkiä enää mitään mahdollisuuksia päästää sisään suojaisampaan lahteen.

He olivat tuntitolkulla piissä ja sea anchorin varassa. Kunnes äkkiä peräsin petti, kun aalto heitti alusta taaksepäin. Peräsinakselissa on kannen sisäpuolelta nivel, joka muuttaa akselin kulmaa ja ohjaa sen mesaanin etupuolella olevalle pinnalle. Tämä hyvin järeä nivel ei kuitenkaan lopulta kestänyt vaan petti ja peräsin pääsi vapaasti liikkumaan ja sen seurauksena peräsimen ylänurkka melkein hakkasi reiän runkoon. Kovan uurastukseen jälkeen he onnistuivat lukitsemaan peräsimen sisälle tulevan akselin irtonaisen haarukan niin, että peräsin ei enää päässyt liikkumaan.

Mutta nyt heillä oli ohjailukyvytön alussa myrskyn riepoteltavana. He pyysivät apua Prefecturalta ja vastaus oli, että heidät voidaan pelastaa, mutta alus on jätettävä. Koska alus ei ollut uppoamassa he torjuivat tämän vaihtoehdon ja kun myrsky tyyntyi, pursi päästiin hinaamaan Puerto Madryniin.

Täällä he monta kuukautta odottivat poijussa (siinä samassa, jossa me nyt olemme), että tulisi sopiva hetki tuulen ja vuoroveden kanssa, jotta vene päästäisiin nostamaan läheistä laiturista paikalla tilatulla autonosturilla. Mutta koskaan tämä ei onnistunut. Oli vain läheltä piti yrityksiä.

Sitten he näkivät, kun eräs kalastusalus hinattiin traktorilla ja trailerilla maihin, mikä on täällä vuorovesialueella mahdollista toteuttaa ilman varta vasten rakennettua luiskaa. He saivat ajatuksen tehdä oman trailerin. Tuumasta toimeen ja monta viikkoa töitä tarvikkeita hankkien ja itse hitsaamaalla he rakensivat varsin hienon trailerin, jossa vene on nyt marinassa. Peräsinkonstruktiota on muutettu paremmaksi ja korjattu runko on nyt maalausta vaille valmis. Ja lisäksi veneeseen on tulossa uusi kone, koska sattumalta vanha moottori sanoi sopimuksen irti. Jos se kerta oli rikki mennäkseen, niin tämä olikin paras hetki. Heidän vakuutusyhtiönsä korvasi heille heidän itsensä tekemät työtunnit ja tällä rahalla he saivat hankittua uuden Yanmarin. Kuukauden parin päästä he toivovat voivansa jatkaa matkaa etelään.

Mainittakoon lisäksi, että he etenivät tänne saakka yhtä matkaa erään tanskalaispariskunnan kanssa. He pääsivät Chilen Patagoniaan asti, jossa heillä moottori sanoi sopimukseen irti. Nyt he ovat monta kuukautta olleet jossain ankkurilahdessa keskellä ei mitään. Lähistöllä asuu vain kolme ihmistä. Tällä hetkellä he elävät toivossa, että saisivat järjestettyä uuden koneen ja sen kuljetuksen ja asentaisivat sen sitten itse paikoilleen.

Tälläisiä ovat olosuhteet täällä. Sää voi olla mitä vain ja on joka tapauksessa hyvin arvaamaton. Ja jos vaikeuksia tulee, niin apua ei ole samalla tavalla saatavissa kuin mitä me onneksemme tänään saimme. Siksi en mielelläni kyselijöille kerro, mitä seuraavaksi teemme, koska suunnitelmat voivat saada hyvinkin äkkinäisiä käänteitä, kun kohtalo puuttua asiaan. Meilläkin on mietittynä useampia vaihtoehtoja, mutta kuka tietää, toteutuuko mikään niistä. Tämä on purjehdusalueena hyvin haasteellista, aivan eri luokkaa kuin joku Atlantin ylittäminen pasaatituulivyöhykkeessä. Alueen merenkulun historia on synkkää luettavaa. Laivoja ja kokonaisia laivastoja on satojen vuosien varrella täällä menetetty. Tänä päivänä meillä onneksi on sentään olemassa kartat ja sääennusteet, vaikka vain suuntaa-antavatkin.

Ja sitten tämänpäiväiseen blogiin:

Ensiksi haluan tunnustaa, että sukeltelu kylmässä vedessä oli typerää. Tein kaksi virhettä. Ajattelin, että saattaisi olla nopea toimenpide irrottaa köysi ja turhaan jatkoin sitä, kun olisi pitänyt tunnustaa, että ei irtoa. Toinen virhe oli, että annoin hyvänolon tunteen hämätä. Kylmä tuli vasta kymmenen minuuttia sen jälkeen kun olin lopettanut. Malevo ammattilaisena sanoikin minulle heti, että oli virhe lähteä veteen ilman neopreenipukua.

Purjehdussuunnitelmiemme ylle on kasautunut synkkiä pilviä. Ja kaikki kun tuntui taas kerran olevan vihdoinkin kunnossa, eilisen päivän aikana yhtäkkiä usea asia meni vikaan. Ensimmäisen ongelman, peräsimen ympärille jumittuneen poijuköyden onnistuimme selvittämään, sitten huomasimme, että watermakerin yksi osa vuotaa, toistaiseksi vielä vähän, mutta kokemuksemme mukaan vuoto usein kehittyy nopeasti pahemmaksi. Näköpiirissä on siis purku ja kasaustöitä. Toistaiseksi olemme odottavalla kannalla, koska ei ole varmaa korjauksen onnistumisesta. Parempi hieman vuotava laite, joka toimii, kuin laite, joka ei vuoda, mutta ei myöskään toimi.

Kolmantena yllätyksenä tuli se, että runsas viikko sitten hankittu kaasupullo on tyhjä. Meidän käytössä sen tulisi kestää kuukauden. Olemme siirtyneet argentiinalaisten käyttämään järjestelmään peräti kolmen eri sovitepalan avulla. Vuotaako siis joku liitoksista kaasupullolla pikku hiljaa?

Sitten tuli se kaikkein pahin takaisku: moottori ei lähtenyt käyntiin. Näillä nurkilla fanaattisinkaan purjehtija ei selviä ilman moottoria kaikista satamiin ja ankkuripaikkoihin tuloista ja lähdöistä (ihme miehiä ne, jotka täällä aikoinaan purjelaivoilla liikkuivat … mutta alus ja mies tappiot olivat kyllä suuria). Ja on se moottori tarpeen usein merelläkin, kun tuuli hiipuu, ja lisäksi helpottaa purjeiden vaihto-operaatioita.

Kone lähtee käyntiin vasta monen pitkän starttauskierroksen jälkeen. Mutta kun sen on saanut lämpimäksi, niin sitten se taas toimii. Itse päättelin tästä, että kyseessä täytyy olla hehkutukseen liittyvä ongelma. Ja kun soittelin Suomeen, niin siellä Timo Louhelainen epäili hehkutustulppia. Näitä asioita tässä nyt selvitellään.

Itse Puerto Madryn on viihtyisä paikka ja varsin tunnettukin etelän mustavalaita, jotka tulevat tänne lisääntymään. Ja turisteja laukkaa tietysti katsomassa. Valaita on jonkin verran pyörinyt välillä veneenkin lähellä. Tämä lahti on sellainen 50 km halkaisijaltaan oleva valaiden pikku kutuallas. Lisäksi täällä on merileijonia, merielefantteja ja merisusia sekä miekkavalaita, jotka ahdistelevat kaikkien edellisten jälkikasvua. Lintuosastolla täällä löytyy paljon magellanin pingviinejä. Kummallista tuo evoluutio. Ensiksi ryömitään vedestä kuivalle maalle ja jotkut lajit oppivat jopa lentämään. Ja sitten palataan taas mereen.

Jos täällä olisi kunnon Marina, niin tämä olisi erinomainen matkapurjehtijan kohde ja kyllä nytkin monet ohikulkevat veneet poikkeavat 30 mailia sivuun reitistään ihan mielenkiinnosta tai sääolosuhteiden pakottamana. Ankkuripaikkana tämä on varsin tuulinen, enkä mielelläni olisi ankkurin varassa, kun tuuli tulee milloin mistäkin suunnasta ja usein navakasti ja koko ajan joutuu olemaan lähtövalmiina, jos keli liikaa huononee. Poijussa olo on muuten ok, mutta välillä olosuhteet ovat sellaiset, että kumiveneellä on vaikea päästä rantautumaan. Tai sitten kun on päässyt hyvällä kelillä rantaan, niin tilanne voi olla sellainen, että on vaikea päästä takaisin veneelle. Nytkin kun tätä kirjoittelen, tuuli puhaltelee navakasti puuskissa yli 15 m/s mereltä päin ja 50 km matkalla aalto ehtii jo kasvamaan. Rantautuminen aallokossa ja sieltä lähtö vastatuulen on varsin ikävä ja käytännössä mahdoton toimenpide.


Diary Entries