Sunnuntaina vietimme viimeistä päivää Clube Naval Charitas
venekerhossa. Se olikin varsin vilkas päivä. Kerhon uima-allas,
lentopallokenttä, pieni jalkapallokenttä ja tenniskentät olivat ahkerassa
käytössä. Ravintola ja baari olivat täynnä ihmisiä. Osalla oli grillausalueella
omat tarjoilut. Illalla seuran ”juhlasalissa” oli jokin yksityistilaisuus buffet
tarjoiluineen, orkestereineen ja tanssilattioineen. Porukkaa illallispuvuissa
oli monta sataa.
Suomessa venekerho on ensisijaisesti veneiden säilytyspaikka.
Täällä se on enemmänkin osa sosiaalista elämää. Ihmiset tulevat sinne tapaamaan
ystäviään ja sen ympärille muodostuu muunkinlaista toimintaa. Esim. aamuisin
uima-altaalla oli kuntouimareita ja heitä ohjaamassa oli söpö uimavalmentaja.
Eläkeläisille näkyi olevan jonkinlainen jumppapiiri. Ja kerhon tiloja voi
vuokrata omiin juttuihinsa kuten esim. lastenkutsuja varten.
Aikaisin maanantaiaamuna jatkoimme matkaa. Tylsä päivä moottorilla
ajoa pilvisessä säässä 6-8 m/s vastatuuleen yli 60 mailia. Jos on innokas
purjehtia, niin voisi sen kryssiäkin, mutta sitten matkaan ei menisi koko päivä
vaan myös koko yö.
Kaupungin rannikko Copacabana ja Ipaneman jälkeen jatkui
samanlaisena pitkien hiekkarantojen ketjuna monta kymmentä kilometriä.
Rantakaistaleella oli siistin näköisiä mutta isoja kerrostalolähiöitä ja niiden
takana oli korkeita kukkuloita. Kunnes rantakaistale lopulta kapeni ja vehreät
kukkulat nousivat suoraan rannasta. Niiden juurelle jäi kuitenkin kivan näköisiä
lahdenpoukamia hiekkarantoineen.
Illaksi saavuimme Ilha Grandeen, joka on Brasilian purjehtijoiden
Mekka. Tällä isolla saarella ei ole autoja ja liikkuminen siellä on muutenkin
mahdotonta. Lukuisat jyrkät kukkulat nousevat monta sataa metriä korkealla,
korkein niistä yli kilometrin. Ja kaikki on tiheän metsän ja kasvillisuuden
peitossa. Saarella on yksi pieni kalastajakylä ja eripuolilla rantaa on pieniä
loma-asuntoja ja pousadoja. Liikennöinti tapahtuu yksinomaan veneillä. Joitakin
pieniä metsäpolkuja tietysti löytyy.
Saari
on täynnä ankkurilahtia ja me jäimme lahteen nimeltä Saco de Céu, mikä
tarkoittaa taivaslahtea. Nimi johtuu siitä, että tämän lahden sanotaan olevan
niin tyyni, että yöllä tähdet heijastuvat sen pinnasta. Valitettavasti oli
pilvinen yö mutta todellakaan emme ole olleet ankkurissa näin tyynessä paikassa
kuin joskus Suomessa. Yö oli varsin rauhallinen emmekä kuulleet muita ääniä kuin
ajoittaista lintujen viserrystä ympäröivän metsän siimeksestä. Paikka on kuin
trooppinen paratiisi.
Ja
aamulla päivä valkeni eilistä kirkkaampana ja pilvipeite rupesi rakoilemaan
auringon tieltä. Aloitimme päivän aamu-uinnilla turkoosissa vedessä Täällä vedet
ovat puhtaita ja talvellakin parikymmentä asteisina
uimakelpoisia.
