Sunnuntaina vietimme viimeistä päivää Clube Naval Charitas venekerhossa. Se olikin varsin vilkas päivä. Kerhon uima-allas, lentopallokenttä, pieni jalkapallokenttä ja tenniskentät olivat ahkerassa käytössä. Ravintola ja baari olivat täynnä ihmisiä. Osalla oli grillausalueella omat tarjoilut. Illalla seuran ”juhlasalissa” oli jokin yksityistilaisuus buffet tarjoiluineen, orkestereineen ja tanssilattioineen. Porukkaa illallispuvuissa oli monta sataa.

Suomessa venekerho on ensisijaisesti veneiden säilytyspaikka. Täällä se on enemmänkin osa sosiaalista elämää. Ihmiset tulevat sinne tapaamaan ystäviään ja sen ympärille muodostuu muunkinlaista toimintaa. Esim. aamuisin uima-altaalla oli kuntouimareita ja heitä ohjaamassa oli söpö uimavalmentaja. Eläkeläisille näkyi olevan jonkinlainen jumppapiiri. Ja kerhon tiloja voi vuokrata omiin juttuihinsa kuten esim. lastenkutsuja varten.

Aikaisin maanantaiaamuna jatkoimme matkaa. Tylsä päivä moottorilla ajoa pilvisessä säässä 6-8 m/s vastatuuleen yli 60 mailia. Jos on innokas purjehtia, niin voisi sen kryssiäkin, mutta sitten matkaan ei menisi koko päivä vaan myös koko yö.

Kaupungin rannikko Copacabana ja Ipaneman jälkeen jatkui samanlaisena pitkien hiekkarantojen ketjuna monta kymmentä kilometriä. Rantakaistaleella oli siistin näköisiä mutta isoja kerrostalolähiöitä ja niiden takana oli korkeita kukkuloita. Kunnes rantakaistale lopulta kapeni ja vehreät kukkulat nousivat suoraan rannasta. Niiden juurelle jäi kuitenkin kivan näköisiä lahdenpoukamia hiekkarantoineen.

Illaksi saavuimme Ilha Grandeen, joka on Brasilian purjehtijoiden Mekka. Tällä isolla saarella ei ole autoja ja liikkuminen siellä on muutenkin mahdotonta. Lukuisat jyrkät kukkulat nousevat monta sataa metriä korkealla, korkein niistä yli kilometrin. Ja kaikki on tiheän metsän ja kasvillisuuden peitossa. Saarella on yksi pieni kalastajakylä ja eripuolilla rantaa on pieniä loma-asuntoja ja pousadoja. Liikennöinti tapahtuu yksinomaan veneillä. Joitakin pieniä metsäpolkuja tietysti löytyy.

Saari on täynnä ankkurilahtia ja me jäimme lahteen nimeltä Saco de Céu, mikä tarkoittaa taivaslahtea. Nimi johtuu siitä, että tämän lahden sanotaan olevan niin tyyni, että yöllä tähdet heijastuvat sen pinnasta. Valitettavasti oli pilvinen yö mutta todellakaan emme ole olleet ankkurissa näin tyynessä paikassa kuin joskus Suomessa. Yö oli varsin rauhallinen emmekä kuulleet muita ääniä kuin ajoittaista lintujen viserrystä ympäröivän metsän siimeksestä. Paikka on kuin trooppinen paratiisi.

Ja aamulla päivä valkeni eilistä kirkkaampana ja pilvipeite rupesi rakoilemaan auringon tieltä. Aloitimme päivän aamu-uinnilla turkoosissa vedessä Täällä vedet ovat puhtaita ja talvellakin parikymmentä asteisina uimakelpoisia.