Ajanvietettä/entertainment

Mearra Nieida
Pekka Salonoja
Sat 14 Jan 2017 18:33
14.1.2017
Sijainti/position 20:45.5S, 00:27.7E
 
Emme joudu ihan jatkuvasti purjeita säätämään, joten miehistöllä on tarvetta myös hauskaan ajankuluun. Kalastus on ollut pieni pettymys. Kahdeksan päivän aikana olemme saaneet pöytään asti yhden hienoin sinievätonnarin. Yksi keltainen karkasi lähes fileinä, ja pari on karannut pienen taistelun jälkeen. Jotain muuta täytyy keksiä. Lukeminen on selvä ykkössuosikki. Onneksi varustamon kirjasto on paremmin varustettu kuin monen pikkukaupungin, erityisesti purjehdusgenren osalta. Vielä on ensimmäinen metri menossa.
 
Uusi hauska tuttavuus oli pubivisa. Ensimmäinen saattoi olla hieman haastavan puoleinen, ainakin osallistujat kommentoivat siihen sävyyn. Tässä maistiaisia, ja legin ensimmäiset yleisökysymykset. Ei saa luntata!
 
1  Mitkä ovat Etelä-Afrikan naapurit väestön mukaan nousevassa järjestyksessä?
2. Kun lähdet Kongon ‘demokraattisen’ tasavallan rantaa pohjoiseen, mikä maa tulee vastaan?
3. Kuinka monta virallista kieltä on Etelä-Afrikassa? Mikä niistä lisättiin perustuslain kirjoituksen jälkeen?
4. Sonangol on yksi Afrikan suurimpia yrityksiä. Toimiala ja johtaja?
5. Yhden lähialueen pääkaupunki on Edinburgh _ _ _ _. Koko nimi ja alue?
6. Kuka mahtoi keksiä nämä helpot kysymykset?
 
Vastaukset osoitteeseen mearra {DOT} nieida {CHANGE TO AT} mailasail {DOT} com. Kaikki hyvin Mearra Nieidalla
 
 
We are not all the time busy trimming sails, so the crew also needs some entertainment. Fishing here sucks, trawlers have probably caught all the fish. In eight days we have managed to fully catch just one blue fin tuna. One escaped when it was almost prepared and being washed, and two have escaped after a fight. We have to invent something else. Reading is hugely popular, and the boats library rivals any small town library especially in the maritime genre. We still have some meters reading left.
 
A new try was pub quiz. The first one was ruled too extreme by some, but I know our readers have answers to all the questions. Some of them may even be correct. Here is a sample, and the first questions to the public of this leg. No cheating, please!
 
1. What are the neighbours of South Africa, in rising order of polulation?
2. If you continue north from the coast of Demecratic Republic of Congo, which is the next country?
3. How many official languages are there in South Africa? Which was added after the new constitution was written?
4. Sonangol in one of the biggest companies in Africa. Which field, who is the CEO?
5. The capital of one nearby entity is Edinburgh _ _ _ _ . Full name, and name of the entity?
6. Who is guilty of writing these questions?
 
Answers to mearra {DOT} nieida {CHANGE TO AT} mailasail {DOT} com. Everything well aboard Mearra Nieida.
Sent: Friday, January 13, 2017 6:09 PM
Subject: Juhlia juhlan perään!
 
13.1.2017
Sijaintimme 22:12.6S 03:14.5E
 
Totesimme Kapkaupungissa, että tälle legille ei osu yhtään syntymäpäiväjuhla. Voi harmi, ajattelimme. Pakkasimme kuitenkin varmuuden vuoksi mukaan muutaman kuohujuomapullon.
Ehkä juhlaan löytyisi aihetta ja pääsisimme pulloja poksauttamaan. Nyt seitsemäntenä matkapäivänä voimme todeta, että aihetta on totisesti löytynyt. Kertooko tämä enemmän Team Napoleonin innovatiivisuudesta ja innokkuudesta vai juhlajuoman himosta, jätämme teidän, arvon lukijoiden päätettäväksi.
 
Tällainen tuhannen seitsemänsadan mailin matka näillä leveys ja pituuspiireillä on osoittautunut lähes päävoitoksi juhlien suhteen. Jo toisena matka-aamuna poksautimme pullon 30-leveyspiirin ylityksen johdosta. Kohta sen jälkeen olikin vuorossa tonni jäljellä, eli tuhat mailia St Helenalle juhlallisuudet, sitten puolimatkan krouvi ja sen jälkeen tonni takana kekkerit. Lisäksi olemme täydessä valmiusasemassa juhlistamaan Turin tuhannetta bridgejakoa. Siihen malliin kortit padillä viuhuvat, että tuo hetki on ihan ajan kysymys!
 
Tänään ylitimme Kauriin kääntöpiirin, jota vietimme jo tutuksi tullein Mearran menoin. Parin päivän päästä siirrymme itäiseltä pallonpuoliskolta takaisin läntiselle puoliskolle, kun ohitamme Greenwichin UTCn 0-asteen rajan lähes samaan aikaan kun korkkaamme 20-leveyspiirin rajapyykin. Ja kaikki tämä jo ennen kuin pääsemme joukkueen nimikkosaarelle, Napoleonin vankilana tunnetuksi tulleelle St Helenalle. Mihinkähän vielä yllämme saarella, saatikka jatkomatkalla kohti juhlistaan tunnettuja Brasilian syntisiä kaupunkeja.
Mearra Nieidalla kaikki hyvin.

JPEG image

JPEG image

JPEG image