logo Mearra Nieida
Date: 15 May 2017 00:03:08
Title: Puolimatkan krouvi!

Sijainti 36:32.1N 46:38.4W
 
Vaikkei tiettävästi yhtään äitiä ollutkaan paikalla, Äitienpäivää vietettiin Mearralla rattoisissa tunnelmissa. Olihan aaamuyön tunteina lokiin kertynyt matkaa 940 mailia ja plotterin näytöllä vilkkui vastaava lukema kertoen jäljellä olevasta taipaleesta. Siis väliasema Azoreille, ei suinkaan pääteasemalle Englantiin. Lisäksi ilmojen jumalat olivat suotuisia päätettyään, että poloiset suomalaispurjehtijat olivat olleet riittävässä pesussa ja linkouksessa ja pudottivat tuulen kohtuulukemiin, noin 10-12 metriin sekunnissa. Hieman keventynyt tuuli mahdollisti kabiinin pienen tuuletuksen, olihan parin viimepäivän höykytyksessä ja märkien purjehdusvaatteiden sekamelskassa homeet ja odöörit jo vahvalla idulla. Ja kuorrutukseksi puolimatkan ohituksen kunniaksi nautittiin päiväkahvit napakan Bermudalaisen rommin ja inkiväärikeksien kera. Valtameripurjehduksen juhlahetkiä parhaimmillaan.
 
Viimepäivien ääriolosuhteet ovat myös herättäneet uudelleen henkiin MGAn, eli Mearra Gast Associationin; vuorolistan tasapuolisuutta tarkastellaan uusin silmin ja suklaan annoskokoihin paneudutaan asian vaatimalla vakavuudella. Ehkä legin edetessä kuulemme lisää MGAn merellisen ammattiyhdistysajattelun filosofiaa... 
 
Saken kansainvälisen oikeuden tentin lähestyessä aiheeseen tuntuu paneutuvan koko miehistö; naturalismi ja Haagin kansainvälisten tuomioistuinten rooli maailmankaikkeudessa olivat tämän päivän juridisia keskusteluteemoja.
 
Nälkäkään ei ole tullut; ääriolosuhteissa nautittiin terveellinen Kimmon pyöräyttämä vegaanikeittolounas ja illalliseksi Jukan vääntämä ehkä perinteisempi robusti pasta jollain ihmeellisellä valkoisella Alfredo soosilla. No, punaviini paransi ruokahalua...
 
 
Mearralla kaikki hyvin!

JPEG image


Diary Entries