Sandy Islan ja Happy

Mearra Nieida
Pekka Salonoja
Sun 26 Mar 2017 01:25
25.3.2017
Sijainti 12:35.8N, 61:24.7W
 
Sandy Island on pienen pieni hiekkasärkkä Carriacoun saaren edustalla.
Siirsimme veneen saaren rantaan ennen aamiaista. Jogurtit massuun ja sitten rannalle snorkkeloimaan. Oli ihanaa olla tuolla minikokoisella paratiisisaarella ainoina vierailijoina. Snorkkelointiretki oli muuten mukava, mutta kaikki koralli oli ikävä kyllä kuollutta. Vuonna 2004 tälle seudulle pahasti iskenyt Lenny hurrikaani oli tuhonnut korallit. Kolmetoista vuotta on aivan liian lyhyt aika noiden herkimmistä herkimpien eläinten toipua, josko koskaan toipuvat. Alla muutamia otoksia pinnalta ja pinnan alta.
 
Iltapäivällä vaihdoimme maata. Grenada good by ja hello St Vincent and Grenadines. Uuden maan ensimmäinen saari on Union Island. Odotamme mielenkiinnolla paikan tulliviranomaisten kohtaamista sunnuntai aamulla. Poislähtö Grenadalta ei nimittäin mennyt ihan sujuvasti. Kapteenia pompotettiin ja juoksutettiin tavalla, joka pääsi ihan kärkisijoille Mearran reissussa. Hae, tuo, etsi kopiokone, ota kopio, pitää olla neljänä kappaleena, kolme ei riitä.... ja virkailijalla oli kopiokone vieressään, jota ei saanut käyttää.
 
Aloitimme tutustumisen Union Islandiin tyylillä ja menimme kumiveneellä noin 50 metriä halkaisijalta olevalla Happy Islandille. Paikan omistaja, rastatukka hänkin, oli nimennyt saaren Happy Islandiksi, koska hän on aina onnellinen. Hyvä alku meille, kuten Tumpin ja Jukan kuva teillekin kertonee. Happy Islandista enemmän huomenna, kunhan kotiudumme Charlie Brownin ja hänen vaimonsa lobsteri lounaalta.
 
 
Mearra Nieidalla kaikki hyvin!

JPEG image

JPEG image

JPEG image

JPEG image

JPEG image

JPEG image

JPEG image

JPEG image