logo Mearra Nieida
Date: 18 Feb 2017 01:19:52
Title: Aina kannattaa lähteä ... seuraa vaan satamaan

17.2.2017
 
Sijainti 13:53.1S, 38:57.1W
 
Aloitimme Salvadorin lahden ja sen lähisaarien tutkimisen sattumalta pohjalta ja nousujohteisesti.
 
Olemme nyt Peninsula da Maraun pohjoiskärjessä Barra Granden kylässä. Mearra on ankkurissa hyvän matkaa kylän satamasta. Lahti länsipuolella on suojainen, suuri mutta matala; vettä on nelisen metriä ja vuorovesi hiukka yli metrin.
 
Tämä on hieno paikka. Tästä olemme samaa mieltä. Ihan ykkösmesta. Sopiva annos boheemiutta, mutta siististi ja tasokkaasti. Paikka on taiteilijoiden ja ulkomaalaistaustaisten suosiossa. Hiekkakatujen varrella on hyvin hoidettuja ja originelleja pikkukauppoja ja ravintoloita. Liikkeiden tavarat eivät ole ihan peruskamaa, vaan mietittyjä ja muutamaa pykälää laadukkaampia. Illallinen Sapori d’Italia –ravintolassa oli mitä mainion. Olihan se Tripadvisorinkin mukaan kylän ykkönen! Milanosta kahdeksan vuotta sitten Barraan siirtynyt emäntä oli mitä viehättävin. Ja aivan otettu Mearran pitkästä matkasta ja sen rohkeasta miehistöstä!
 
Barra Grande on selvästi helmi, josta tietää vain brasilialaiset, jos laajemmin hekään. Jos olisin menossa naimisiin tai täyttäisin pyöreitä, olisi tämä kohdelistan kärjessä. Ilman muuta, niemen ympäri kiertää leveä kymmenien kilometrien mittainen biitsi. Sen takana tasainen rivistö hyväkuntoisia palmuja. Ja viihtyisän näköisiä villoja ja Pousadoita, eli pikkuhotelleja. Saari on tasainen ja pelkkää hiekkaa. Eli paikka kuin matkailuesitteen kannesta.
 
Brasilian rannikko on tässä kohdassa monimuotoisempi kuin aluksi näytti. Ja kontrasti sekavaan ja epäsiistiin San Salvadoriin on suuri. Hieman säälittää niitä WARC –veneitä jotka jäivät Salvadoriin tai jatkoivat suoraan Gabedeloon. He eivät ole nähneet Brasilian rannikon hienoutta. Eli aina on kannattanut lähteä seuraavaan satamaan! Ne ovat tuottaneet positiivisia yllätyksiä.
 
Ravintolan emäntämme antoi meille myös uuden ja ihan ainutlaatuisen kohteen: Lencois Maranhences. Se on kuitenkin sen verran pohjoisessa, että emme sinne tällä reissulla pääse, mutta kuvat paikasta ovat upeita. Kannattaa googlata!
 
Huomenna aamulla kohti Camacua, vesiputouksia ja uusia hienoja paikkoja. Mutta ei Mearralla vaan paikallisen Venejepen, täällä hän on Sandro, pikaliipparilla.
 
Mearra Nieidalla kaikki hyvin.
 
 

JPEG image

JPEG image

JPEG image


Diary Entries