Pyhimyksien saari
Mearra Nieida
Pekka Salonoja
Wed 25 Jan 2017 16:03
25.1.2017
sijainti 15:45.1S, 09:18.6W
Irrotimme
köydet St Helenan Jamestownin lahden poijusta tiistai aamulla. Aamu alkoi
aurinkoisena. Masut täynnä kaurapuuroa aloitimme 1916 merimailin matkamme kohti
Brasiliaa ja Salvadoria. St Helena oli nautinto, mutta miehistö on valmiina
uusiin seikkailuihin. Yksi asia oli kuitenkin jäänyt kokematta: uinti
valashaiden kanssa. Niin kisastartti kuin olikin, otimme suunnan kohti saaren
lounaiskärkeä, jossa aamulla oli nähty neljän valashain seurue. Turi sai
ensimmäisen havainnon epätavallisista roiskeista. Se osoittautui vähintäänkin
sadan delfiinin parveksi. Hieno näky sekin. Jatkoimme tähystämistä. Hetken
kuluttua Jukka huomasi ihan saaren rannan tuntumassa liikettä. Yksi, kaksi,
kolme, ei vaan neljä selkäevää risteili meidän edessämme. Maskit ja snorkkelit
naamaan ja miehistö mereen! Mikä majesteettinen kokemus, kun lähes
kymmenmetrinen valashai ui kohti iso suu ammollaan, katsoi suoraan silmiin ja
hieman väistäen lipui metrin päästä ohi. Taisimme yllättää valashait omalta
“aamupuuroltaan” – meillä kaikilla oli hiukset ja vartalot kirjavana mätiä, kun
nousimme vedestä Mearran kannelle. St
Helena osoittautui monipuolisesti kiinnostavaksi välipysähdykseksi. Saarella on
loistava menneisyys tärkeänä englannin laivaston huoltopisteenä ja mahdollisesti
uutta loistoa on tiedossa turismin kautta, jos ja kun surullisen kuuluisa
lentokenttä saadaan avattua kaupallisille lennoille. 4500 hengen yhteisö
elää kuitenkin omaa turvallisen kotikutoista ja maailman valtavirroista
irrallaan olevaa elämää. Helenan unelias mutta sydämellinen elämänrytmi on
viehättävää. Ihmiset ovat ylpeitä saarestaan, eivätkä he suotta kutsu itseään
pyhimyksiksi (saints). Visiitistämme jäi mieleen joukko irrallisia
havaintoja: - Saarella olla pula puutavarasta ja uusia puita piti istuttaa. Päädyttiin
eukalyptukseen, koska se kasvaa alle kymmenessä vuodessa sopivaan mittaan.
Valinta osoittautui kuitenkin epäonnistuneeksi, koska puulaji vaatii paljon
vettä menestyäkseen. Kapteeni Cook oli ollut huomattavasti taitavampi ja
kaukoviisaampi raaka-ainehuollossa. Hän istutti suorakasvuisia araukarioita
Helenan rinteille purjelaivojen mastouusintoja varten.
- Kaduilla ei kukaan tuijota kännykkään kävellessä ja näpräile puhelinta
kaupan tai pankin jonossa. Langaton verkko ja kännykät tulivat saarelle vasta
vuosi sitten. Pekan havainnon mukaan tukiasemat sallivat 16 yhtäaikaisen puhelun
välittämisen kerrallaan. Sen sijaan ihmiset tekivät jatkuvasti havaintoja
toistensa menemisistä ja tulemisista; meidänkin. Saarella asuvan Mikko
Pajasenkin löysimme kyselemällä vastaantulevilta ja mies löytyi alle kymmenessä
minuutissa.
- Pyhimykset, siis St Helenan asukit ovat varsinainen rotujen sekamelska.
Kiinalaista, intialaista, englantilaista, afrikkalaista, buuria ja ehkä jopa
pohjalaista geeniä on sekoiteltu vuosien saatossa. Buurisodan vankien joukossa
oli nimittäin suomen-ruotsalaisia pohjanmaalta. Hautausmaan muistolaatasta
tunnistimme ainakin Isak Eriksonin nimen. Kahta muuta, Johan Johansonia ja Mats
Laggnasta emme huomanneet.
- Saaren ruokahuolto on kerran kahdessa viikossa tulevan rahtilaivan
varassa. Tuoreita vihanneksia ja hedelmiä tulee myyntiin vain torstaisin, jos
tulee. Aamulla on oltava jonossa kuin Stokkan hulluilla päivillä ja otettava
porkkanasta ja kaalinpäästä tukeva ote, jos aikoo ne koriinsa saada. Paikalliset
naiset neuvoivat ostamaan aina, kun näkee jotain, mitä voisi tarvita ja tuplasti
sen kerran tarpeen.
- St Helenalla on uusi lentokenttä, jonne ei voi laskeutua ja satama, johon
ei voi rantautua. Saarella on kuitenkin omat setelit ja kolikot, ja omat
postimerkit. Luottokorttia ei voi käyttää eikä saarella ole pankkiautomaatteja.
Sen sijaan pankeissa on joka aamu pitkät jonot, kun ihmiset nostavat muutaman
kymmenen puntaa sen päivän tarpeisiin. Rakenna siinä nyt sitten toimivaa
infrastruktuuria turismia varten!
- Saarelaiset kokevat Englannin, Ascension saaren, Falkland saaret ja
Kapkaupungin naapureikseen. Niistäkin lähimpään on yli kolmen vuorokauden
laivamatka.
- Autokanta oli pääosin 60-luvulta. Lentokenttätöissä vaurastuneilla oli
muutama uudempi auto. Pekan iloksi saaren autokannasta oli noin kolmannes
Landrovereita, samanlaisia kuin kapteenin menopeli Siuntion
lammaspelloilla.
- Ihmiset ovat ylpeitä saarestaan ja turvallisesta ja rauhallisesta
elämänrytmistään.
- Tuore tonnikala maksaa 4 euroa kilo!
Näiden hajanaisten havaintojen jatkeeksi tulevissa blogeissa syväluotaavia
analyysejä saaren floorasta ja faunasta sekä kansantalouden dynamiikasta.
Olkaahan kuulolla.
Mearra Nieidalla kaikki hyvin!
|