logo Mearra Nieida
Date: 29 Sep 2016 10:07:03
Title: Kuoppaista menoa

29.9.2016
 
 
Sijaintimme 11:43.8S 99:12.4E
 
Eilinen blogi jäi tekemättä – anteeksi vaan rakkaat lukijat. Syynä oli tällä kertaa se, että meidän oli pakko keskittyä itse asiaan eli purjehtimiseen.  Kuten muutaman edellisen blogin lukijat tietävät olimme Joulusaarella kolme ylimääräistä päivää odottamassa, että tuulet ja aallot vähän rauhoittuisivat.  Ne veneet, jotka eivät odotelleet raportoivat mereltä 20m/s tuulista ja 4-6 metrin aalloista ja sitä ei haluttu mennä väkisin kokemaan kolmeksi vuorokaudeksi.  Lopuksi meitä piinannut trooppinen matala otti suunnan suoraan kohti Joulusaarta ja saimme ajolähdön. Satamalahteen ennustettiin tosi kovaa tuulta eikä poijujen pitoon oikein luotettu.
 
Nyt on menty kaksi vuorokautta kohti Cocos-saaria ja keli alkaa olla kahden melko kuoppaisen ja hyvin sateisen yön ja päivän jälkeen ihan mukava ja aurinkoinen.  Sen minkä trooppinen sade kastelee niin suolapärskeet kastelee vielä pahemmin.
 
Tuulen nopeutta emme tiedä, koska tuulianturi lensi mastonnokasta mereen jo aiemmin ja hajosi. Mutta 3. reivillä ja pienellä genoan kulmalla kuljetaan 7..9 solmua noin nelimetrisessä aallokossa. Ensi yönä tuulen pitäisi laantua alle 10m/s.
 
Cocos saarille tullaan aikaisin huomenamulla. Siellä pitäisi odottaa upeat snorklausvedet.
 
Mearralla kaikki hyvin!
 

Diary Entries