logo Mearra Nieida
Date: 25 Sep 2016 12:38:33
Title: Jouluvaihde jäi päälle

25.9.2016
 
 
Sijaintimme 10:25.7S 105:40.1E
 
Joulu se vain jatkuu. Kuten tarkkasilmäiset lukijamme ehkä huomasivatkin, sijaintimme on pysynyt samana torstaista lähtien ja majailemme edelleen Joulusaaren Flying Fish Coven lahdella. Alkuperäinen suunnitelma oli viettää 2 vuorokautta Joulusaarella ja jatkaa tästä noin 500 merimailin päässä sijaitseville Cocos saarille. Kova tuuli on kuitenkin hieman sotkenut suunnitelmia: ennusteet lupailevat tätä kirjoittaessa noin 20 m/s tuulta reitille. Tähän 4-5 metrin mainingit päälle, niin pahaolo on ainakin osalle miehistöä taattu. Viime päivien “hot topic” kippareiden ja miehistöjen kesken onkin ollut lähtöpäivän spekulointi ja tuulien optimointi reitin varrelle. Strategioita on  monia ja suht iso osa veneistä onkin jo lähtenyt kohti Cocos saaria. Mearra on tällä hetkellä viimeisten lähtijöiden joukossa, todennäköisesti lähtö on tiistai-aamuna. Toivomme, että pahimmat tuulihuiput olisivat siihen mennessä laantuneet ja saisimme seilata noin 10-15 m/s sivumyötäisessä.
 
Joulusaarellakaan olosuhteet eivät ole olleet ihan matkaesitteen mukaiset. Trooppinen sade on jatkunut torstaista lähtien ja kaikki on märkää. Läpimärkää. Ainoan kuivan hetken koimme eilen iltapäivällä, kun aurinko paistoi klo 13 – 17. Aurinko korreloi suoraan Mearran miehistön aikaansaamis-indeksin kanssa: vesikoneen paineastia korjattiin, revennyt spinnu teipattiin, kaikkien haisevat lenkkarit kuivatettiin Leenan niksi-pirkka menetelmällä (= kahvin puruja kenkään ja kenkä lämpimään. Toimii!), yritettiin korjata myrskyssä mereen pudonneen tuulimittarin anturi, VHF ja mastovalo. Lisäksi eilen alkoi Norpan uimakoulu, jossa Jaana koki onnistumisen kun jalat nousivat pinnalle.
 
Kaikki tämä ahkeruus palkittiin illalla kun itse Joulupukki ja pikkutontut saapuivat paikalle ison lahjasäkin kanssa. Päällystölle esitettiin hieno joulukuvaelma ja he saivat mittaamattoman arvokkaat kulttuurikorut. MAG:in jäsenet jäivät jälleen nuolemaan näppejään, mikä lisää katkeruutta miehistön keskuudessa. Täytynee myös mainita, että sateen takia työolosuhteet eivät ole olleet liiton ehtojen mukaiset. Päällystö ottaa suuren riskin lähtiessään negatiivisesti latautuneen miehistön kanssa seuraavalle legille.
 
Jouluateria nautittiin Joulusaaren monikulttuurisessa kyläjuhlassa, jota sponsoroi paikallinen fosfaattitehdas. Mearran miehistölle kyläjuhlaa markkinoitiin kansainvälisenä street food –festivaalina. Paikalliset satay –tikut olivat erinomaisia ja kaiken kruunasi lähimarketista noudetut pussikaljat. Miehistö herkistyi nähdessään erilaisten etnisten ja uskonnollisten yhteisöjen yhteiselon. Lasten ja eläkeläisten esittämät kulttuuripläjäykset olivat ihan söpöjä, mutta illan ehdoton kohokohta oli kun försti pääsi kuvaan Malesian Idols –voittajan (??!!) kanssa.  Juhlaillan päätteeksi liftasimme takaisin veneelle.
 
Toivomme aurinkoa huomiselle, sillä taas sataa. 
 
Mearralla kaikki hyvin!
 

JPEG image

JPEG image

JPEG image


Diary Entries