Yöstä yöhön

Mearra Nieida
Pekka Salonoja
Mon 15 Aug 2016 10:21
15.8.2016
Sijaintimme 19:06.7S 146:51.6E
 
Lauantaina aloimme varustautua Airlie Beachistä lähtemiseen. Jukka ja Jaana hilpaisivat ostamaan sylit täyteen hedelmiä, Pekka ampaisi venekauppaan ostamaan hilppeitä ja pojat lähtivät tietenkin McDonalds-perheravintolaan kasvattamaan energiavarantojaan tulevaa matkaa varten. Ennen poistumista oli meidän kuitenkin koettava Airlie Beachin hulinat. Aloitimme illan syömällä Australialle ominaisia eksoottisia lihaherkkuja: krokotiilia, kengurua, emua ja puhvelia. Paikallisista erikoisuuksista voittajaksi valikoitui kuitenkin kakadu. Kenguru oli vahva kakkonen. Elävän musiikin tarjonta oli erinomaista. Ensin kuuntelimme kisaavien purjehdusukkojen kanssa Cadillac-yhtyeen vanhan ajan rock and rollia. Tämän jälkeen meidät hurmasi blues-trio. Jukka oli satavarma, että kitarassa oli oltava Eric Clapton. Saatuamme live-musiikista tarpeeksemme siirryimme kuuntelemaan konemusiikkia oman mainoksensa mukaan Aussien #1 bilebaariin. Ei ollut yllätys, että sielläkin oli ruudut täynnä rugbya. Havaintojemme mukaan, päivänajasta riippumatta, jokaisesta tv-ruudusta tulee rugbya täysin poikkeuksetta.
 
Seuraavana iltana lähdimme skiglaamaan yötä vasten kohti Magnetic Islandia. Koko yön kestänyt siirtymä oli Eliittikumppanien todellinen tulikaste. Airlie Beachin märkä-t-paita-kilpailun katselu vaihtui äkkiä palelemiseksi märässä Musto-takissa. 18 m/s tuulessa rytke oli raju. Sadettakin oli. Pääsimme onneksi turvallisesti perille jopa ennätysajassa. Tämä Finngulf 46 on kaltaisekseen kruiseriksi mahdottoman nopea vene. Merikelpoisuudessaan se tulee lähelle Keen-vaellussandaalien mahtavuutta. Kohteessamme Magnetic Islandilla on runsas ja vilkas koalakanta. Olemme toiveikkaita, että pääsemme niitä tapaamaan vierailumme aikana. Taneli ehti jo haaveilla krokotiilien syöttämisestä koalakarhuilla. Jaana sen sijaan haluaisi halata moista karvapalloa. Huomenna siis koalajahtiin. Eläinhavaintoihin liittyen on harmiksemme myönnettävä, että havaitsemamme apinaäänet olivatkin peräisin linnuista. Eniten harmittaa se, että on myönnettävä Pekan olleen taas oikeassa.
 
Mearra Nieidalla kaikki hyvin!

JPEG image