Nyt se sitten on tapahtunut. Meiltä
on kadonnut yksi vuorokausi. Ylitimme kansainvälisen päivärajan ja hyppäsimme
yhdessä hetkessä sunnuntaista 29. toukokuuta maanantaihin 30. toukokuuta. Tämä
siirtymä on totta, mutta kuitenkin spekuloimme, katosiko meiltä ihan oikeasti
kokonainen vuorokausi, vai maksoimmeko nyt sitä velkaa, joka meille on kertynyt,
kun olemme matkan varrella kerran viikossa siirtäneet kelloa tunnilla
taaksepäin. Niin tai näin, hetki sitten olimme kotisuomea 14 tuntia jäljessä ja
nyt olemme teitä 10 tuntia edellä. Juhlistimme tätä merkittävää aikamatkailun
suoritusta pullollisella rose kuohuviiniä. Onneksi meitä ei kuitenkaan kadonnut
Emman ja Kallen syntymäpäivä!
Meillä oli eilen myös juhlahetki
Nieulla ennen ankkurin nostoa. Luovutimme Mearra Nieidan signeeraaman Suomen
lipun maailman pienimmän pursiseuran kommodorille, Keithille, asiaan kuuluvin
juhlamenoin. Jaakko kannatteli Kimmoa, joka naulasi lipun baaritilan katonrajaan
ruotsalaisten ystaviemme kajauttaessa Helan gor-rallatuksen. Miehistön
keskuudessa heräsi intohimoja rekisteröidä aluksia tämän sympaattisen seuran
lipun alle.
Olemmekin jo kertoneet, että Nieu on
pieni maa. Tästä tuli eilen hyvä esimerkki. Meidän piti tankata dieseliä ennen
siirtymäämme Tongalle ja löpö piti hakea kanistereissa huoltoasemalta. Ja sitten
vielä piti tuo 160 litraa raahata kumiveneellä Mearralle. Noh, kello
yhdeksitoista sovittu tankkausaika ei onnistunutkaan, koska kylässä oli
hautajaiset. Hautajaisten ajaksi koko kylä menee kiinni. Näin kuulemma tapahtuu
myös silloin kun saarelle syntyy uusi vauva!
Nyt odotamme lammaskorman
valmistumista, jonka kyytipojaksi saammekin tänään kaksi kaatoa rotevaa
punaviiniä. Syitä tähän anteliaisuuteen on kaksi: pidimme puolimatkan
kehityskeskustelun, jossa totesimme, että meillä menee oikein hyvin ja juomme
myös kadotetun vuorokauden viiniannoksen.
Mearra Neidalla kaikki
hyvin!
