logo Mearra Nieida
Date: 17 May 2016 05:00:00
Title: Tyyni meno Tyynella merella

16.5.2016
Sijaintimme 15:23.6S 156:44.9W
 
Toinen yö merellä jatkui keveissä tuulissa. Yön aikana merkittävät tapahtumat olivat vähissä. Vaikka maileja ja tunteja alkaa olla jo jonkin verran takana, edelleen parin mailin päässä näkyy koko ajan samaan laivueeseen kuuluva Wishhanger II (Oyster 65). Yön pimeydessä, jota tosin tähtikirkas taivas ja kuun silta valaisivat, kippari tutkahavaintoihin perustuen väisteli sadepilveä ja naapuriveneen ihmetykseksi ajautui pariin otteeseen hyvinkin lähelle tätä toista moottoroivaa purjealusta.
 
Kolmannen  päivän aamu valkeni jälleen aurinkoisena. Vähän vaille kahdeksan, eli heti aamiaisen jälkeen, takasektorista virisi 5 m/s:n tuuli ja tästä innostuneena pantiin kone lepäämään ja mastoon nostettiin iso, kevyen tuulen spinnu. Valitettavasti säällisen vauhdin ylläpitämiseksi jouduttiin leikkaamaan määränpäänä olevan Suwarrowin sijaan kohti Niuen saarta, ja muutaman tunnin liplattelun jälkeen jouduttiin uudelleen turvautumaan Volvon apuun. Tässä vaiheessa matkaan oli taitettu noin 300 mailia ja jäljellä siis noin 400. Vallitsevalla vaatimattomalla vauhdilla ja 30 astetta vinoon viettävällä kurssilla ennuste saapumisajaksi suunnitellun 19.5 sijasta olisi ollut jossain 22. päivän tienoilla. Ja tämähän ei nyt oikein houkuttanut.
 
Päivän aikana miehistö on antaumuksella uppoutunut kirjallisuuden pariin. Jaakko lukee Brendan Hallin Team Spiritiä, Leena Captain James Cookin seikkailuja, Pekka Donna Tarttin Jumalat Juhlivat Öisin, Sari Sarah Watersin Yövartiota, Jukka Claes Andersenin Runoelmia, Jaana Laurence Bergreenin Magalhaesia  ja Kimmo Eero Lehtisen Pakko Purjehtia eeposta.
 
Muutoinkin elämä Mearra Nieidalla jatkuu rauhaisissa, melkeinpä unenomaisissa tunnelmissa. Päivää rytmittävät aamiainen, lounas ja illallinen, joiden välissä miehistö hoitelee askareitaan taikka lepäilee kirjojensa parissa. Maistuvan lounaan, kaikkien lukutuokioiden ja päiväunien jälkeen onkin taas kohta aika ruveta suunnittelemaan/valmistamaan illallista. Miehistö odottaakin jo jännittyneenä, mitä harvoin veneessä kokkaava Kimmo aikoo Mearran varastoista loihtia.
 
Mearra Nieidalla kaikki hyvin!
 
ps. just nostettiin spinnu

JPEG image

JPEG image


Diary Entries