Alle kuusisataa mailia jäljellä 15:02.9N 50:53.3W

Leeway Turku
Jukka & Anne Laiterä
Sat 7 Feb 2015 03:46
Torstain ja perjantain välinen yö meni melko pienillä purjeilla seilatessa. Tämä oli squalleja ajatellen hyvä, mutta muuten teki menosta varsin levotonta. Kutteripurje ja iso kakkosreivissä vaimensivat huonosti rullausta kelisssä, jossa tuuli moinasi ja vanha maininki sekä sen päällä liikkuva allokko keinuttivat venettä. Kuivausrumpuefekti oli väistämätön ja yö nukuttiin huononlaisesti. Aamuvahdin aikana Anne ja Jukka nostivatkin sitten ison ykkösreiviin, mikä vaimensi rullausta yllättävänkin paljon. Operaation sivutuotteena tuli kölin, peräsimen ja potkuriakselin ympärille kertynyt sargassolevä putsattua pois. Leewayn noustessa lähelle piitä pohjan alta pulpahteli vanaveteemme melkoisia levämättäitä. Ei ihme, että välillä tuntui kulku olevan kovin tahmeaa. Juulian ja Samulin herättyä vaihdettiin ison ja kutterin tilalle parasail. Meno parani ja veneen liikkeet rauhottuivat entisestään.

Meressä ajelehtivan levän määrän hieman vähetessä päätimme laskea Watt & Sea:n hydrogeneraattorin veteen sen paarpuurin puoleisesta telineestä. Laite lähti toimimaan hyvin ja nopeuden noustessa 7,5 solmun tienoille sähkön tuotanto ylitti selvästi veneen laitteiden tarpeen. Sähköä riitti siis vielä akkujenkin lataukseen. Kiinnitysteline kuitenkin petti jälleen. Tällä kertaa hajosi veenmuotoinen peräpeiliin kiinnitetty kappale, johon itse laitteen teline kiilautuu. Tähän astisen varsin turhauttavan kokemuksen perusteella voikin todeta, että kiinnitysjärjestely on reilusti alimitoitettu, täysi susi. Valitettavasti sellaisena se tekee itse hydrogeneraattorin käyttökelvottomaksi. Ei ole kiinnityksen suunnittelija ilmeisesti koskaan itse purjehtinut niissä olosuhteissa, joihin laitetta markkinoidaan ja myydään.

Perjantaina tuuli vaihteli melkoisesti, mutta oli suurimman osan aikaa heikohkoa. Tulen suunta heilui pohjoiskoilisen ja eteläkaakon välisessä sektorissa. Päivän aikana tehtiin paralla kaksi jiippiäkin kurssin mennessä liiaksi sivuun ajatellusta suunnasta. Ilma oli koko päivän kirkas, puolipilvinen ja varsin lämmin. Iltaa kohden tuuli heikkeni edelleen ja pilvet haihtuivat mieltei kokonaan. Squallien vaara näytti auringon laskiessa varsin pieneltä. Kun vielä ennusteetkin lupasivat leutoa keliä, päätimme jatkaa yön parasaililla. Se on nyt ylhäällä ja Leeway kulkee noin viittä solmua kurssilla joka tuulen suunnan mukaan vaihtelee välillä 260° - 300°. Tuuli käy lähinnä idästä tai itäkoilisesta nopeudella 5-6 m/s. Ilma on puolipilvinen ja aallokko noin puolitoistametristä.

Jukka