Canouan, Rameau Bay, 12:43.52N 61:20.01W

Leeway Turku
Jukka & Anne Laiterä
Mon 14 Dec 2015 21:31
Cliftonin satamasta nostettiin ankkuri 14.12.-15 klo 08:30. Lähes heti kun päästiin riuttojen välistä vapaisiin vesiin avattiin genoa ja otettiin kurssi Mayreaun länsirantaa kohti. Sinne päästyämme päätimmekin jättää tällä kertaa Tobaco Caysin väliin ja purjehtia Canouaniin tuttuun poukamaan Rameau Bayn pohjoispäähän. Siihen, noin kuuden metrin veteen, laskettiiin ankkuri  klo 10:20. Olimme lahdelman ainoa vene. 

Pohjoisen puolella olevan niemen kärjestä pistää ulos pieni kivikkoinen riutta. Sen suojassa ja nyt myös veneemme ympärillä uiskenteli parvittain värikkäitä kaloja. Niitä oli sen verran runsaasti, että Anne hieman jännitti uimaan menoa, mutta uskaltautui kuitenkin lopulta. Tunnistimme ainakin scrawled filefishin - kävivät joukolla näykkimässä J:n varpaita - jonkun sen pienemmän sukulaisen sekä yellow jackin, joka on suurehko parvessa liikkuva eväkäs. Pohjan lähellä haahuili joitakin snapperien ja pallokalojen näköisiä uiskentelijoita.  Tuli tunne, että polskimme akvaariossa - hienoa.

Kuvissa vielä Cliftonia, s/y Vahine ja osa Vahinen miehistöä Annen kanssa.