Sunnuntaina 15.3.2015 aamupäivällä seilattiin lyhyt, muutaman mailin matka Union Islandin Cliftoniin. Reitti kulki Tobaco Caysiltä lounaaseen, Mayreaun eteläpuolitse ja useiden riuttojen taitse. Se ei ollut saaristonavigointiin tottuneelle kuitenkaan mitenkään erityisen hankala. Vaikka viitoilla tai muillakaan merimerkeillä ei väyliä täällä juurikaan merkkailla, oikean rännin löytämistä helpotti kirkas vesi ja auringonpaiste. Veden mataloituminen näkyy selkeästi sen värin muuttumisena, usein ensin tumman sinisestä turkoosiksi ja sitten varsinaisten riuttojen kohdalla keltaisen ruskeaksi. Turkoosi on merkki hiekkapohjasta ja vettä voi paikalla olla vielä toistakymmentäkin metriä. Keltaisen ruskea onkin sitten jo kahluusyvyys.

Ankkurointi Cliftonin edustan lahteen ei ottanut onnistuakseen koukun luistaessa keskellä olevan Roundabout Reefin länsipuolella kerta toisensa jälkeen. Kun kuokka vihdoin piti oltiinkin jo liian lähellä toista ankkuroinutta purjevenettä. Hyvin pitävä ja tilava paikka löytyi viimein riutan itäpuolelta aivan lahden eteläreunalta. Paikka oli tuulinen, mutta aallokkoa taikka maininkia ei riuttojen suojaamassa lahdessa pahemmin ollut. Tässä sitten kelluskeltiinkin muutama päivä. Cliftonista löytyi kohtuullisen hyvin toimivat nettiyhteydet ja niinpä hoitelimme siellä rästiin jäänyttä kirjeenvaihtoa, skypeä, whatsuppia sekä epälukuisen määrän laskuja ja muita pankkiasioita. Varasimme myös telakoinnin ja ”kesäsäilytyksen” Trinidadilta. 

Union Island on St. Vincent & Grenadiinien toiseksi eteläisin saari ja kohti alempia leveysasteita purjehdittaessa viimeinen, jossa voi hoitaa maastapoistumismuodollisuudet. Ne ovat muuten käsittämättömän byrokraattiset: kalkkeeripaperilla kerrostettuja kaavakkeita sekä asiointia kolmella eri tiskillä. Vasta sitten paukutetaan leimat passeihin ja matka seuraavaan, muutaman mailin päässä olevaan saarivaltioon voi alkaa. Muuten ilmapiiri on mukavan rento ja ystävällinen, vaikka tiukassa tuntuu oleva leipä Unionillakin. Se on hankittava pääasiassa turismista, kalastuksesta ja kotitarveviljelystä. Hurrikaanikaudesta johtuen turistisesonki on käytännössä vain noin viiden kuukauden mittainen, joulukuusta huhtikuun loppuun. Sitkeyttä, joustavuutta ja kekseliäisyyttä kysyy elämän keinojen harjoittaminen täällä.

Torstaina 19.3. yhdentoista kipakoissa nostettiin ankkuri Clifton Bayn hiekoista ja otettiin kurssi kohti Carriacoun Hillsborough Baytä. Matkaa ei taaskaan ollut kuin noin seitsemän mailia. Perillä meitä odotti selvästi Cliftonia suurempi kylä raitteineen sekä sama viranomaisbyrokratia kuin Cliftonissa. Nyt oltiin eri valtiossa, Grenadassa nimittäin. Kahdeksantuhannen asukkaan Carriacoun pääkaupungissa kävi arkinen vilske ja betoniin valetun pääkadun varrelta houkutteli asiakkaitaan monenmoinen yrittäjä rautakaupasta kauneushoitolaan. 

Perjantaina nappasimme sataman liepeiltä taksin, jonka ystävällinen kuljettaja, Randolph vei meidät saarikierrokselle. Randolph on Grenadassa koulutuksensa saanut rakennusteknikko. Paitsi taksinkuljettajana hän oli toiminut opettajana, tekee rakennuspiirustuksia, rakentaa taloja ja vuokraa rakentamiseen tarvittavia koneita - todellinen moniammattilainen siis. Maisemien ja saaren historian lisäksi hän tutustutti meitä paikalliseen laivan- ja veneenrakennusperinteeseen. Carriacoulle, jossa tätä nykyä on yli sata rommimyymälää, mutta vain yksi bensa-asema, saapui 1800-luvulla paikallisten plantaasinomistajien pyynnöstä joukko skottilaisia laivanrakentajia. Näin saatiin Carriacoulle oma pieni kauppalaivasto. Mm. McLawrencien ja McIntoshien jälkeläiset rakentavat yhä edelleen pieniä puisia aluksia Windwardin kylässä, saaren koiliskulmassa.

Lauantaina 21.3. siirryimme Hillsboroughista ankkuriin Tyrrel Bayhin, purjehtijoiden suosimaan suojaiseen lahteen. Sen paremmin tuuli kuin maininkikaan ei täällä yöunta häiritse. Sen ovat  huomanneet muutkin, sillä lahti on varsin täynnä veneitä. Silmämääräisesti arvioimme paatteja kelluvan tässä pienen kylän, riuttojen ja mangroven reunustamassa poukamassa reilut sata kappaletta. Tilaa on kuitenkin hyvin. Grenadalainen tyttöduo F.L.O.M. (https://www.facebook.com/sabrinaandthenavigators) piti tänään konsertin lahdelle ankkuroidulla kelluvalla lavalla. Suuri osa yleisöä saapui paikalle jollilla, jotka köytettiin lautaksi esiintymislavan eteen. Olipa kiva tilaisuus: taitavat artistit, ainutlaatuiset puitteet ja hieno tunnelma.

Jukka