Vihdoinkin näkyy delfiinejä! 35:52.6N 55 :53.7W

Leeway Turku
Jukka & Anne Laiterä
Thu 26 May 2016 14:22
Säätila on nyt pienestä vaihtelevuudestaan huolimatta pysynyt mukavana purjehduksen ja veneessä oleilun kannalta. Eilen oli puolipilvistä ja aurinkoakin saatiin aivan riittävästi. Tuulet ovat olleet kevyen puoleiset joten välillä on koitettu saada vauhtia pysymään yllä Parasailorilla, välillä genoalla ja isolla. Nyt Tuulta noin 6m/s ja veneen nopeus 6 solmua. Yöllä tuuli oli oikein sopiva ja vene kulki ajoittain lähes 9 solmun vauhtia täysin purjein. Keskiyöllä reivattiin sekä iso että genua jotta saatiin levolliset unet. Neljän aikaan aamuyöllä ylitettiin laskennallinen matkan puoliväli, 1350 merimailia.

Kalastamme mustekalan näköisellä vieheellä aina kun veneen nopeus ja muutenkin olosuhteet ovat sopivat. Liian kovalla nopeudella tai hankalalla purjeasetuksella voi isompaa saalista olla vaikea saada ylös veneeseen. Eilen muutama delfiini tuli iloisesti pyörähtelemään veneen ympärille ja teki muutaman komean hypyn aivan veneen vieressä. Vauhtimme oli tuolloin n. 7 solmua eikä se näyttänyt delfiineille olevan nopeus eikä mikään vaan ne jatkoivat kaakon suuntaan jättäen meidät jälkeensä. Onneksi vieheemme ei delfiinejä kiinnostanut vaikka yksi kävikin veneen perässä sitä katsomassa. Kalansaalista odotellessa otimme veneen pakastimesta lohifileen josta valmistettiin inkivääri-soijamarinoitu uunilohi perunamuusilla. Aperitiivina kookospähkinämehu ja jälkiruuaksi kahvit ja pullat. Tällä kertaa kookokset avattiin viidakkoveitsen sijaan akkuporaan asennetulla kookospähkinäporalla!

Päivät ovat kuluneet ruoanlaiton ja syömisen, akkujen latauksen ja pienten fiksausten, purjemaanööverien ja merimaiseman ihastelun merkeissä. On katseltu auringonnousuja- ja laskuja, tähtitaivasta, meressä yöllä kirkkaanvihreänä loistavaa planktonia sekä päiväsaikaan ohi lipuvia lilanvärisiä portugalin sotalaivoja. On myös ihmetelty miten paljon täällä avomerelläkin näkyy erilaista meressä kelluvaa roskaa, mutta onneksi sitä ei sentään ole häiritsevän paljon. Merivesi on todella upean sinistä ja puhtaan näköistä.

Terveisiä kotiin!
Juha